Etusivu » Riita

Avainsana: Riita

Ulkomaisen yhtiön haastaminen oikeuteen

Osaaminen, ihmiset ja kauppatavarat liikkuvat etenevässä määrin yli kansallisten rajojen. Siinä missä kansainvälinen asiointi tuo mukanaan uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia, tuo tämä mukanaan myös velvollisuuksia. Näiden noudattamatta jättäminen tai muut mahdolliset epäselvyydet realisoituvat tuntuvasti silloin, kun sovittu ei toteudu. Tällöin riita-asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi kanteella.  Oikeudenloukkaus voi tapahtua myös rikollisen toiminnan muodossa.

Ulkomaisen yrityksen kanssa asioidessa poistutaan kansalliselta toimintakentältä ja tällöin vaihtuvan kielen tai tapakulttuurin mukana huomioitavaksi seikaksi muodostuu sovellettava lainsäädäntö. On myös huomioitava, onko kyseessä yhtiöiden välillä vai yhtiön ja kuluttajan välillä tapahtuva selvittely. Kuluttajaa koskevissa tapauksissa ns. heikomman osapuolen suojaksi on pääsääntöisesti määritelty tämän aseman huomioivaa lainsäädäntöä.

Eri tapakäytänteitä yhdisteltäessä on korostetun tärkeää sopia tietyistä seikoista ennakolta siten, että mahdollisesti ilmenevä epätoivottu tilanne on ratkaistavissa hallitusti. Tehokkaimmin osapuolten kanta saadaan kulloinkin kyseessä olevassa asiassa ankkuroitua osapuolia sitovaksi kirjallisella sopimuksella. Mahdollisesti aiheutuvia riitoja voi ennaltaehkäistä asianhoidon yhteydessä laadittavan sopimuksen lausekkeilla tai erityisellä oikeuspaikka- eli prorogaatiosopimuksella. Tällä asianosaiset sopivat siitä, minkä valtion tuomioistuimessa asia on käsiteltävä. Oikeuspaikkasopimuksen käyttöä on kuitenkin rajoitettu esimerkiksi kuluttajaa koskevissa asioissa. Tehty sopimus tulkitaan päteväksi esimerkiksi Euroopan unionin neuvoston ns. Bryssel I -asetuksen 44/2001, 23 ja 24 artikloiden ja oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 § mukaan.

Rikosasioiden osalta tuomioistuin ratkaisee kyseessä olevan asian liityntäkysymykset.

Kansainvälistä riita-asiaa ratkaistaessa tuomioistuin

  1. ratkaisee kansainvälisen toimivaltansa, eli sen, onko kyseessä olevan maan tuomioistuimella oikeutta ottaa kansainvälinen riita-asia käsiteltäväkseen,
  2. ratkaisee, minkä maan lakia tapaukseen sovelletaan. Tämän osalta on tärkeää luonnehtia asia oikein, sillä eri mailla on erilaisia säännöksiä siitä, minkä maan lakia tulee soveltaa tietyissä asioissa. Käsiteltävä riita-asia on olennaista määritellä oikein, sillä lopputulos voi olla erilainen tästä riippuen.
  3. Lisäksi tuomioistuin huomioi, minkä oikeusvaikutuksen tuomioistuimen päätös saa toisessa riita-asiaan liittyvässä maassa.

Oikeuspaikka, eli toimivaltainen tuomioistuin

Sovellettavan lainsäädännön ja sen myötä ratkeavan oikeuspaikan osalta on olennaista erottaa, onko kyseessä rikos- vai riita-asia. Rikosasia käsitellään pääsääntöisesti sen maan tai paikan tuomioistuimessa, jossa rikos on tapahtunut.

Kun yhtiö on kohdannut rikokseen perustumattoman oikeudenloukkauksen, on kyseessä riita-asia, josta voidaan nostaa kanne tuomioistuimessa. Ulkomaisia liittymäkohtia sisältäessään asian osalta on ratkaistava, minkä valtion tuomioistuimessa se tulee käsitellä. Yhtiöiden välillä riitoja muodostuu usein esimerkiksi solmituista sopimussuhteista, jolloin sovellettavaksi voi tulla myös toimivaltaista oikeuspaikkaa määrittävä kansainvälinen sopimus. Tuomioistuimen tulee edelleen selvittää, minkä maan lakia riita-asiaan tulee soveltaa.

Kansallisella tasolla tuomioistuimen toimivaltaa määrittää oikeudenkäymiskaari. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 § käsittelee tapauksia, joilla on kansainvälinen liittymä ulkomaille.  Liittymällä tarkoitetaan jotain riita-asiaan liittyvä seikkaa, jonka seurauksena sovelletaan kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä. Tällöin riita-asialla on liittymiä vähintään kahteen eri valtioon. Liittymäksi käsitettävä asiayhteys on esimerkiksi asianosaisen kansalaisuus tai yhtiön toimipaikka. Kansallisen oikeuden kannalta suomalainen tuomioistuin on pääsäännön mukaan toimivaltainen, jos vastaajalla on täällä koti- tai asuinpaikka. Kansainvälisen asian ollessa kyseessä eräät kansainväliset asetukset ja sopimukset voivat kuitenkin ohittaa oikeudenkäymiskaaren säännökset. Näin menetellään esimerkiksi EU-oikeudellisen Bryssel I-asetuksen soveltamistilanteissa. Kyseinen asetus koskee tuomioistuimen toimivaltaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisissä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa.

Toinen osapuoli on voinut myös kansainvälisiä liittymiä sisältävässä asiassa sitouttaa osapuolet saattamaan mahdolliset riitatilanteet esimerkiksi ulkomaisen välitystuomioistuimen ratkaistavaksi. Tällainen käsittely voi tuoda mukanaan huomattavia kustannuksia. Onkin suositeltavaa, että erilaisiin oikeussuhteisiin sitoutuessa mahdolliset riskit pyritään kartoittamaan tyyppikohtaisesti jo ennakolta.

Lainvalinta

Kun kerrostaloasunnon kaupassa myydään Suomessa asunto-osakeyhtiölain mukaisia asunto-osakkeita, muodostetaan Espanjassa vastaavalla kaupalla suora kiinteistöomistus. Riita-asian sisältäessä vastaavasti liittymiä kahteen tai useampaan eri valtioon, tulee toimivaltaisen tuomioistuimen selvittää asiassa sovellettava laki. Kansallinen lainsäädäntö pitää sisällään useita lainvalintasäännöksiä, mutta osapuolet voivat myös joissain tapauksissa tehdä jo edellä kuvatun oikeuspaikkasopimuksen lisäksi lakiviittauksen. Lakiviittaus on osapuolten yhdessä ennakkoon muodostama päätös mahdollisiin riitoihin sovellettavasta laista. Lain valinta on yksi seikoista, joita osaava juristi punnitsee etukäteen suorittamassaan riskikartoituksessa. Juuri kattavien sopimusten laatiminen on olennainen osa yritysten ja yksityisten riskienhallintaa. Kustannusten kannalta tehokkaampaa on laatia ammattilaisen toimesta sopimus, jolla mahdollisia riitaisuuksia ja epäselvyyksiä pyritään ehkäisemään.

Ellei lainvalinnasta ole sovittu ennakolta, voivat valintaa määrittää kyseessä olevista valtioista riippuen asetukset tai kansainväliset sopimukset. Euroopan unionin tasolla lainvalintaa määrittävät ainakin Rooma I– ja Rooma II-asetukset.

Rikokseksi epäiltävien oikeudenloukkausten osalta Suomen lakia sovelletaan myös Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jos se on kohdistunut Suomen kansalaiseen, suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön, tai Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen, ja jos teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata rangaistukseksi yli kuusi kuukautta vankeutta.

Yli rajojen tapahtuvien rikosasioiden osalta olennainen on käsite kaksoisrangaistavuudesta. Kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen mukaan teon tulee olla säädetty rikokseksi paitsi siellä, missä siitä on tarkoitus tuomita rangaistus, mutta myös siellä missä kyseinen teko on tehty. Siten ulkomailla tehdystä rikoksesta syyttäminen ja tuomitseminen Suomessa edellyttävät, että teko on ollut rangaistava myös siinä maassa, jossa se on tehty. Suomessa ei saa myöskään nostaa syytettä teosta, josta jo on tekopaikan valtiossa tai toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa nostettu syyte. Poikkeuksen edellä mainitulle muodostavat kuitenkin eräät ns. kansainväliset rikokset, joista voidaan syyttää ja tuomita silloinkin, vaikka teko ei ole tulkittavissa rikokseksi tekopaikalla.

Haasteen tiedoksianto

Suomalaisen tuomioistuimen saadessa käsiteltäväkseen jutun, jossa asianosaisen yhtiön toimipaikka on ulkomailla, on ratkaistava miten oikeudenkäyntiin liittyvä tiedoksianto saadaan tehokkaasti toteutettua.  Lähtökohta tiedoksiannon toteuttamiselle on ilmaistu oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 8 §:ssä. Tämän mukaan tuomioistuimen tulee huolehtia tiedoksiannettavan asiakirjan lähettämisestä ulkomaan viranomaiselle, jos vastaanottaja oleskelee ulkomailla ja hänen osoitteensa on tiedossa. Asiakirjojen lähettämisessä noudatetaan niitä periaatteita, joista kulloinkin kyseessä olevan valtion kanssa on sovittu tai asiasta on muutoin säädetty.

Tuomioistuin ei voi pohjoismaita lukuun ottamatta yleensä lähettää asiakirjoja toisen maan viranomaisille tiedoksiannettavaksi tietämättä, missä vastaanottaja oleskelee. Tällöin henkilön tarkemman olinpaikan selvittämistä ei voida siirtää vastaanottajavaltion vastuulle. Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 8 §:ssä oleskelulla ei tarkoiteta aivan lyhytaikaista ulkomailla oloa. Edellytyksenä ei kuitenkaan ole pysyväisluonteinen oleskelu, vaan esimerkiksi useamman viikon tai kuukauden ulkomaanmatka voi aiheuttaa tiedoksiantotarpeen ulkomaille.

Tuomioiden täytäntöönpano ja tunnustaminen

Tuomion täytäntöönpanolla tarkoitetaan käytännössä tuomioistuimen antaman tuomion toteuttamista. Tuomion tulee olla kansainvälisessä riita-asiassa täytäntöönpanokelpoinen, jotta esimerkiksi kansallinen ulosottoviranomainen voi panna ulkomaisen ratkaisun täytäntöön. Tunnustamisella tarkoitetaan sen rinnastamista vastaavaan kotimaiseen ratkaisuun.

Kansallisen tuomioistuimen ratkaisun täytyy olla siis tunnustettavissa ja täytäntöönpantavissa ulkomaisen yhtiön toimipaikassa, jotta siitä on hyötyä kanteen tekevälle osapuolelle. Esimerkiksi Euroopan unionin jäsenmaiden välillä sovellettavan Bryssel I-asetuksen mukaan toisessa EU-maassa annettu tuomio tunnustetaan toisessa jäsenvaltiossa ilman eri menettelyä. Jos tuomio on täytäntöönpantavissa tuomion antaneessa jäsenvaltiossa, se on täytäntöönpantavissa myös muissa jäsenvaltioissa.

Ennakointi

Edellä esitetyn mukaisesti niin kuluttajan, kuin yrittäjänkin oikeusturva taataan myös kansainvälisen liittymän omaavissa tapauksissa. Riitojen selvittäminen tuomioistuinteitse tuo asiaan mukanaan ratkaisun, mutta toisaalta myös kustannuksia ja ylimääräistä selvitystyötä.

Toisinaan oikeudellisen riitaisuuden saattaminen puolueettoman tuomioistuimen ratkaistavaksi on paikallaan. Toisaalta juuri ennakoinnilla – kokonaiskartoitukseen perustuvan sopimuksen laatimisella, lakiviittauksella tai nimenomaisella oikeuspaikkasopimuksella – asia voidaan pyrkiä toteuttamaan osapuolten välillä ilman tuomioistuimessa tapahtuvaa prosessointia. Riita-asian osalta asiaa voidaan pyrkiä sovittelemaan kyseessä olevan yhtiön kanssa. Rikosasian ollessa kyseessä asia kuuluu viranomaisten välityksellä tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Tiia Tuovinen

Oikeusturvavakuutus asuntokauppariidassa

Josefine Vannio

Asuinrakennukset sekä rakennetut maa-alueet ovat merkittävä osa suomalaista kansallisvarallisuutta. Suomalaiselle kulttuurille on ominaista, että yksittäiset kotitaloudet sitovat merkittävän osan varallisuudestaan omaan asuntoon, minkä vuoksi asunto- ja kiinteistökaupat ovat yksiä elämämme merkittävimmistä oikeustoimista. Kuten oikeustoimissa yleensä, myös asuntokauppariidoissa syntyy erimielisyyksiä, jolloin voikin tulla tarve lainoppineelle avustajalle.

Asuntokauppariidoille on ominaista, että kustannukset nousevat hyvinkin korkeiksi, sillä asuntokauppariidoissa tehdään harvoin nopeita sovintoja. Tämä johtunee siitä, että asuntokauppa on sekä taloudellisesti merkittävä sitoumus että elämän merkittävä merkkipaalu, jonka seurauksena riitaan on usein patoutunut paljon tunteita. Tämä taas on omiaan pitkittämään syntynyttä asuntokauppariitaa ja näin kasvattamaan entisestään siitä aiheutuvia kustannuksia.

Asuntokauppariidat johtuvat useimmiten kaupanteon jälkeen ilmenevästä asunnossa olleesta virheestä. Yleensä kyseessä on home- tai kosteusvaurio. Asiakas tarvitseekin tällöin lähes poikkeuksetta lainoppinutta avustajaa antamaan tilanteesta oikean oikeudellisen arvioinnin sekä oikeaoppisen reklamaation sisältäen yksilöidyn euromääräisen vaatimuksen. Asuntokauppariidan kustannukset nousevatkin korkeiksi sovinnon pitkittyessä tai osoittautuessa mahdottomaksi. Lisäkustannuksia aiheutuu rakennustekniikkaan tai mikrobitutkimukseen perehtyneen asiantuntijan käytöstä riidan kohteena olevan asunnon kunnon kartoittamiseksi. Riitaisat asuntokauppariidat voivatkin pahimmillaan nousta kustannuksiltaan kymmeniin tuhansiin euroihin, minkä vuoksi on ehdottoman tärkeää huolehtia oikeusturvavakuutuksen olemassaolosta ja kattavuudesta jo ennen kaupantekohetkeä.

Edellytykset korvaukselle

Oikeusturvavakuutus on yksityishenkilöillä lähtökohtaisesti osana kotivakuutusta. Oikeusturvavakuutuksen olemassaolo kannattaa kuitenkin aina tarkistaa ennen asuntokaupan solmimista, sillä jotkin vakuutusyhtiöt saattavat vaatia oikeusturvavakuutuksen hankkimista erikseen kotivakuutuksen hankinnan yhteydessä. Jotta oikeusturvavakuutus korvaisi asuntokauppariidasta aiheutuneet kustannukset, tulee vakuutustapahtuman olla tapahtunut vakuutuksen voimassaoloaikana. Mikäli vakuutus on ollut voimassa kuitenkin alle kaksi vuotta, on lisäksi niiden asioiden, joihin riita perustuu, tullut olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Asuntokauppariidan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että asuntokauppa on riidan peruste, jolloin oikeusturvavakuutuksen tulisi olla voimassa jo itse asuntokauppaa tehtäessä, jotta vakuutus voisi korvata myöhemmin mahdollisesta asuntokauppariidasta aiheutuvat kustannukset.

Korvauksen edellytykset vaativat lisäksi vakuutuksen yhtäjaksoisuuden. Edellä mainitun mukaan oikeusturvavakuutuksen voi yksinkertaisimmillaan ottaa jo ennen asuntokauppaa, jolloin mahdollinen asuntokaupasta syntyvä riita kuuluu vakuutuksen piiriin. Toisekseen vakuutusta voi vaihtaa kaupanteon jälkeen, kunhan vakuutus on kuitenkin ollut voimassa yhtäjaksoisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vakuutuksen voi irtisanoa ja ottaa tilalle tämän jälkeen toisen vastaavan vakuutuksen. Olennaista korvauksen saamisessa on vakuutuksien keston yhtäjaksoisuus. Jos esimerkiksi kaupantekohetkellä on ollut voimassa vakuutus A ja riidan syntymishetkenä vakuutus B, korvataan asuntokauppariita tilanteessa, jossa vakuutukset A ja B ovat olleet voimassa taukoamatta, ilman että vakuutuksien välissä olisi ollut vakuutuksettomia päiviä. Vakuutus ei kata näin ollen sellaista asuntokauppariitaa, jossa asuntokauppa on tehty aikana, jona voimassa ei ole ollut mitään oikeusturvavakuutusta.

Korvauksen kattavuus

Vaikka oikeusturvavakuutus olisikin olemassa, ei tämä välttämättä lohduta riitaisan asuntokauppariidan kustannuksissa. Useimmiten käytetty oikeusturvavakuutuksen korvauskatto on vain noin 8500 euroa, joten suositeltavaa onkin tutustua ennen asuntokauppaa tarjolla oleviin oikeusturvavakuutuksiin ja harkita korkeampaa korvauskattoa. Vaikka Asianajajaliitto velvoittaakin asianajajaa pitäytymään asiakkaan oikeusturvavakuutuksen vakuutuskirjassa määritetyn korvauskaton rajoissa, riitaisesta asuntokaupasta syntyvä työmäärä tuskin tulee vastaamaan oikeusturvavakuutuksen asettamaa kustannusten enimmäismäärää. Näin ollen asuntokauppariidasta laskutetaan toimenpiteiden vaatiessa usein enemmän, mitä oikeusturvavakuutus korvaa, jos asiakas antaa tähän suostumuksensa ja haluaa jatkaa jo aloitettuja toimenpiteitä edelleen. Huomioitava on myös se, että oikeusturvavakuutus korvaa vain kohtuulliset ja tarpeelliset asianajokulut, jolloin tulkintaongelmia voi aiheutua tällaisten kustannusten määrittämisestä. Tämän johdosta laajempiin tutkimus-, selvitys- tai mittaustöihin ei kannata ryhtyä ennen kuin asuntokauppa on riitautettu ja korvaus myönnetty.

Josefine Vannio, Asianajotoimisto Legistum Oy

Riita-asiat koiran kaupassa ja koiraan sijoitettaessa

Monesti koiran kauppaa ja sijoitussopimusta tehdessä ei ajatella, että kyseisessä sopimussuhteessa voisi tulla riitaa myöhemmin.  Erityisen tärkeää on koiran kauppa ja sijoitussopimusta tehdessä kirjata sopimukseen ne tosiasialliset seikat, mistä olette sopineet. Helpointa on käyttää kirjallista kauppasopimusta ja sijoitussopimusta, kuten esimerkiksi Suomen Kennelliiton valmiita sopimuspohjia (sopimus koiran kaupasta, sopimus nartun tai uroksen sijoituksesta). Kyseisiä sopimuksia täydentämään voitte laatia erillisen liitteen, jos sovitte myös muista mahdollisista seikoista.

Sopimusta tehdessä kannattaa muistaa, etteivät sopimusehdot saa olla kohtuuttomat. Jos sopimuksessa on kohtuuttomia sopimusehtoja, voi se käytännössä johtaa siihen, ettei näitä ehtoja sovelleta niiden kohtuuttomuuden vuoksi. Erityisesti kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneiden kasvattajien tulee muistaa kasvattajasitoumuksen kohdat 7. ja 8. Kasvattajasitoumus velvoittaa noudattamaan hyvää kauppatapaa ja tekemään kirjallisen sopimuksen koiran myynnistä.

Koiran myyntisopimuksen ja sijoitussopimuksen tekemiseen ja sen läpikäymiseen kannattaa käyttää aikaa ja ne tulee ehdottomasti käydä läpi ostajan tai luovutuksensaajan kanssa. Ei pidä unohtaa myöskään ruokintaohjeita tai perinnöllisten vikojen ja sairauksien kertomista sopimuksenteon yhteydessä. Koiran sijoitussopimuksessa käytetään eri lomakkeita riippuen onko kyse uros vai naaraskoirasta. Sijoitussopimuksen ajatuksena on, että vain koiran hallintaoikeus luovutetaan ja koiran omistus- ja jalostusoikeus jäävät sopimuksessa määritellyksi määräajaksi luovutuksenantajalle, tavanomaisesti kasvattajalle. Erityisesti sijoitussopimuksessa kannattaa etukäteen miettiä niitä vaihtoehtoja, mitä sopimuksessa voi tulla eteen. Oikeudellisesti luovutuksenantaja kantaa sen riskin, ellei pentuja synny. Silloin hänen saamansa ”kauppasumma” jää vakuusmaksuun, kun normaalitilanteessa hän saa mahdolliset pentueen/pentueiden syntymästä muodostuneen tulon ”kauppasummana”, mutta tällöin hänen tulee palauttaa saamansa vakuusmaksu.

Tavanomaisesti riitaa syntyy siitä, mistä on sovittu ja mitä on sovittu. Lisäksi asioita on saatettu sopia suullisesti, josta osapuolet myöhemmin ovat erimielisiä. Myös henkilöiden henkilökohtaiset erimielisyydet voivat vaikuttaa muun muassa siten, ettei sijoitussopimus enää mahdollisesti toteudu osapuolten välillä.

Koiraa koskevat riitatilanteet ovat tavanomaisesti hyvin tunteikkaita, sillä onhan kyse perheenjäsenestä. Riitatilanteiden ratkaisemisessa merkitystä on sillä mitä on sovittu. Riitatilanteessa kirjalliset sopimukset helpottavat riidan ratkaisemista, sillä niiden avulla on helppo selvittää, mitä asiassa on sovittu.

Mahdolliset riitatilanteet voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia osapuolille. Lisäksi ratkaisun saaminen vie aikaa, erityisesti jos asiaa käsitellään tuomioistuimessa. Lisäksi kannattaa selvittää omasta vakuutusyhtiöstä, korvaako mahdollinen oikeusturvavakuutus mahdollisesti aiheutuvia kuluja. Tavanomaisesti kasvattajille tulee yllätyksenä, ettei perheen kotivakuutuksesta korvata kuluja, koska koiraharrastus katsotaan elinkeinotoiminnaksi, vaikka se olisi tappiota tuottavaa toimintaa. Tämän vuoksi vakuutusyhtiö voi vaatia, että koiriin liittyvään toimintaan tulisi olla oma vakuutus voimassa, joka korvaisi mahdolliset aiheutuvat kulut riita-asiassa.

Edellä kerrotun perusteella on suositeltavaa tehdä sopimukset kirjallisesti ja käyttää niiden tekemisessä aikaa sekä mahdollisesti ulkopuolista asiantuntija-apua, jos sen kokee tarpeelliseksi. Kannattaa muistaa, että koiran kaupassa ja sijoitussopimuksen tekemisessä on kyse myös muustakin kuin kauppahinnan tai vakuusmaksun suorittamisesta. Sopimus on aina kokonaisuus joka muodostuu useista eri osa-alueista. Sopimusten tekemiseen kannattaa nähdä vaivaa, sillä niihin laitetut kustannukset voivat olla hyvin pienet, verrattuna siihen, että jos sopimuksesta joudutaan riitelemään tuomioistuimessa tai kuluttajariitalautakunnassa.

Työsuhdekeksintölaki velvoittaa sekä työnantajaa että työntekijää

Suomessa on voimassa Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin (656/1967), jota kutsutaan työsuhdekeksintölaiksi. Nimestään huolimatta lakia sovelletaan niin työ- kuin virkasuhteissa tehtyihin, Suomessa patentoitavissa oleviin keksintöihin.

Patentoitavissa olevalla keksinnöllä tarkoitetaan, että keksintö täyttää patenttilakimme mukaiset patentoitavuuden kriteerit. Jotta keksintö olisi patentoitavissa, sen on oltava uusi ja keksinnöllinen eli se ei saa olla osa tunnettua tekniikkaa ja sen tulee samalla olennaisesti erota tunnetusta tekniikasta. Keksinnöltä vaaditaan myös teknistä luonnetta sekä tehoa ja sen on oltava teollisesti hyödynnettävissä ja aina toisinnettavissa.

Työntekijän tehdessä patentoitavan keksinnön, joka liittyy työnantajan toimialaan, tulee sovellettavaksi työsuhdekeksintölaki. Lain soveltaminen ei edellytä sitä, että keksintö todellisuudessa patentoitaisiin, vaan jo se, että teoriassa tämä patentointi olisi mahdollinen, saa aikaan lain soveltumisen.  Työnantajan toimialaa määritettäessä huomioidaan myös työnantajan kanssa samaan konserniin kuuluvien yritysten toimialat. Voidaankin sanoa, että lain soveltumista määrittävät kolme kriteeriä: työsuhde-, patentoitavuus- ja toimialakriteerit.

Työsuhdekeksintölain soveltuminen aiheuttaa tiettyjä velvoitteita niin keksinnön tehneelle työntekijälle kuin työnantajallekin. Työntekijällä on velvollisuus viipymättä ilmoittaa kirjallisesti työnantajalle tekemästään keksinnöstä ja antaa keksinnön sisällöstä sellainen tieto, että työnantaja voi sen perusteella ymmärtää keksinnön. Monessa yrityksessä on käytössä tätä tarkoitusta varten keksintöilmoitus. Työnantajan on neljän kuukauden sisällä keksintöilmoituksen saatuaan ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin se ryhtyy keksinnön johdosta.

Mikäli työnantaja päättää ottaa oikeudet työntekijän ilmoittamaan keksintöön, on työnantajalla velvollisuus maksaa keksinnöstä kohtuullinen korvaus sekä annettava keksinnöstä maksettavan korvauksen määrittämiseksi tarpeelliset tiedot. Kohtuullinen korvaus määritetään tapauskohtaisesti ja sen suuruuteen voivat vaikuttaa keksinnölle haetut patentit ja sille myönnetyt patentit sekä keksinnön mukaisten tuotteiden tai keksinnön mukaisen menetelmän mukaan valmistettujen tuotteiden valmistusmäärät ja myyntihinnat. Nämä toki selviävät vasta myöhemmin, eivätkä tiedot ole käytettävissä ilmoitushetkellä. Useissa yrityksissä on käytössä ennalta sovittu keksintöohjesääntö, jonka sisältämien sääntöjen perusteella työnantaja määrittää maksettavan korvauksen.

Riippuen keksinnön luonteesta, työnantajan saamien oikeuksien laajuus vaihtelee. Nyrkkisääntö on, että mitä läheisemmin keksintö liittyy työsuhteeseen ja työtehtäviin, sitä laajemmat oikeudet työnantaja saa. Tapana on jakaa keksinnöt nk. A-, B-, C- ja D-keksintöihin. A-keksinnöllä on selvä yhteys työntekijän tekemien työtehtävien kanssa, kun taas esimerkiksi C-keksintö on syntynyt ilman mitään yhteyttä työsuhteeseen, mutta keksinnön hyväksikäyttö kuuluu työnantajan toimialaan. A-keksinnön ollessa kyseessä, työnantajalla on oikeus ottaa kaikki oikeudet keksintöön (riippumatta sen toimialasta), mutta C-keksinnön kohdalla työnantajalla on vain etuoikeus neuvotella keksinnöstä.

Yrityksissä kannattaa sopia ennalta menettelyistä keksintötilanteissa. Tämä on sekä työnantajan että työntekijöiden etu. Sopimalla asioista kannustetaan samalla työntekijöitä luovaan keksijyyteen ja pienennetään riitojen todennäköisyyttä huomattavasti. Välttämättä kaikki ei aina kuitenkaan suju sopuisasti ja tällöin voidaan tarvittaessa kääntyä työsuhdekeksintölautakunnan puoleen, jonka nimenomaisena tehtävänä on antaa lausuntoja työsuhdekeksintölain soveltamista koskevissa asioissa.

Matti Aaltonen

asianajaja, varatuomari

Kirjoittaja toimii Asianajotoimisto Legistum Oy:ssä tavaramerkkiasioiden asiantuntijana.

Liiketoimintakauppa ja virheellinen tieto

Liiketoimintakauppa on toimenpide, jolla yrityksen liikeomaisuus myydään. Liiketoimintakaupassa myydään yrityksen koko omaisuus, fyysisistä esineistä, kuten koneista, aineettomaan omaisuuteen, kuten yrityksen liikearvo ja tavaramerkit. Liiketoimintakaupassa myös työntekijät tavallisesti siirtyvät yrityksen omaisuuden ”mukana” eli yrityksen ostajan palvelukseen. Se, mikä yrityksen kauppahinnaksi muodostuu, riippuu pitkälti siitä, millaisen kuvan ostaja saa yrityksestä, sen taloudellisesta tilanteesta ja sen mahdollisuuksista tulevaisuudessa.

Yrityskauppoja koskevat riitatilanteet liittyvät usein siihen, että yrityksen myyjä on antanut virheellisen tiedon yrityksen tilasta. Myyjä on saattanut, houkutellakseen ostajan ostamaan yrityksen tai suostumaan korkeampaan kauppahintaan, kuin mitä tämä on alun perin tarjonnut, antaa todellisuutta paremman kuvan yrityksen tilanteesta. Myyjän on aina pidättäydyttävä totuudessa, sillä jos ostajalle myöhemmin ilmenee, että myyjän kertomat asiat eivät pidä paikkaansa, voi ostaja yrityskaupan jälkeen vedota tietojen virheellisyyteen ja vaatia myyjältä jopa vahingonkorvausta.

Liiketoimintakauppaan sovelletaan kauppalakia. Vaikka ostajalla on velvollisuus ”tarkastaa kaupan kohde”, kuten kauppalaista ilmenee, joutuu myyjä yrityskaupassa helposti vastuuseen siitä, että yritys ei vastaa sitä kuvaa, jonka ostaja on yrityksestä saanut, mikäli myyjä on antanut ostajalle harhaanjohtavia tietoja yrityksen tilasta.

Tavarassa, jollaiseksi yrityskin tässä yhteydessä lukeutuu, on kauppalain mukaan virhe, jos se ”ei vastaa niitä tietoja, jotka myyjä on antanut tavaran ominaisuuksista tai käytöstä tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.” Tavara, tässä tapauksessa yritys, on virheellinen, vaikka myyjä ei olisi tiennyt, että hänen antamansa tiedot eivät vastaa todellisuutta.

Silloin, kun kaupan kohde ei ole sellainen, kun ostaja on myyjän antamien tietojen perusteella kuvitellut, on ostajalla kauppalain nojalla erilaisia vaihtoehtoja reagoida. Ostaja voi vaatia virheen korjaamista, uutta toimitusta tai hinnanalennusta tai purkaa kaupan sekä lisäksi vaatia vahingonkorvausta. Yrityskaupan osalta näistä tulevat kyseeseen lähinnä hinnanalennus tai kaupan purku sekä lisäksi vahingonkorvaus. Vahingonkorvausta voidaan tavallisesti vaatia vain niin kutsutusta välittömästä vahingosta.

Jos myyjä ja ostaja eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miten myyjän tulisi hyvittää ostajalle se, että hän on antanut yrityksestä virheellistä tietoa tai he ovat eri mieltä siitä, onko myyjä ylipäätään antanut virheellistä tietoa, on heidän ratkaistava erimielisyytensä tuomioistuimessa tai mikäli he näin sopivat, välimiesmenettelyssä.

Virheet kiinteistöjen ja asuinhuoneistojen kaupoissa

Oman asunnon ostaminen on suurimalle osalle suomalaisista suurin yksittäinen investointi elämänsä aikana. Asuntokauppojen suuresta taloudellisesta intressistä huolimatta asuntokauppoihin liittyy usein pankin antaman lainapäätöksen jälkeen nopea aikataulu, jossa tarjouksia tehdään tuntematta ja tutkimatta tarkasti ostettavaa kohdetta. Asunnon ostamista sääntelevät tällöin lähinnä tarve- ja tunneperäiset seikat. Asuntokaupan yhteydessä tekemättä jätetyt tutkimukset ja kuntokartoitukset johtavat valitettavan usein siihen, että asunnon virheet selviävät kaupan osapuolille usein vasta vuosien jälkeen kaupan tekemisestä.

Asunnon ostajalla on lakiin perustuva velvollisuus tarkastaa kaupan kohde. Kiinteistön tai asuinhuoneiston silmämääräisessä tarkastuksessa virheet jäävät kuitenkin yleensä havaitsematta tai niitä ei edes ole mahdollista havaita silmämääräisessä tarkastuksessa. Harvalla asunnon ostajalla on edes riittävää tietoa ja taitoa, jotka mahdollistaisivat asunnon kunnon tarkastamisen riittävän huolellisesti ennen kaupan tekoa. Tämän vuoksi tarkastuksessa on suositeltavaa käyttää apuna asiantuntijaa.

Virheet asuntokaupoissa työllistävät nykyisin yhä enenevässä määrin sekä asianajajia että käräjäoikeuksia. Yleisimmät asuntokauppoihin liittyvät riita-asiat perustuvat ostajan asunnon virheen perusteella vaatimaan hinnanalennukseen tai kaupan purkuun. Ostajalla oikeus hinnan alennukseen tai, jos virhe on olennainen, oikeus purkaa kauppa. Hinnanalennus määrätään vähentämällä sovitusta kauppahinnasta virheen arvo kaupantekohetkellä.

Suurin osa asuntokauppoihin liittyvistä riita-asioista olisi vältettävissä, jos osapuolet suorittaisivat kohteessa perusteellisen kuntotarkastuksen ennen kaupan tekoa. Niissä tapauksissa, joissa kuntotarkastus on tehty ennen kaupan tekoa, osapuolilla on mahdollisuus ottaa mahdolliset asunnon virheet huomioon jo tarjousta tehtäessä ja kauppahinnasta neuvoteltaessa. Virheiden tiedostaminen ennen kaupan vahvistamista palvelee molempien kaupan osapuolten etuja, koska asunnon mahdolliset virheet ovat taloudellinen riski molemmille osapuolille. Koska kaupan kohteen virheiden selvittäminen palvelee molempia osapuolia, yleisen käytännön mukaan osapuolet jakavat tutkimuksista aiheutuneet kulut keskenään.

Asuntokauppoihin perustuvien riita-asioiden ratkaiseminen käräjäoikeudessa muodostaa aina osapuolille taloudellisen riskin. Asuntokauppoihin perustuvien riita-asioiden lopputuloksen arvioiminen ennakkoon on usein keskimääräistä riita-asiaa vaikeampaa, koska tuomioistuimen ratkaisu perustuu korostetusti näytön arviointiin ja siten lähinnä sen uskottavuuteen. Virheen syntymisen ajankohta, laajuus ja taloudellinen vaikutus ovat asioita, joihin eri asiantuntijoilla on usein toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Tämän vuoksi osapuolten on riskien minimoimiseksi ja oikeudenkäynnin välttämiseksi suositeltavaa pyrkiä asiassa sovinnolliseen ratkaisuun jo ennen asian saattamista käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Mikäli ratkaisua joudutaan hakemaan aina hovioikeudesta saakka, muodostuvat oikeudenkäyntikulut useimmissa tapauksissa vähintään yhtä suuriksi kuin alkuperäisen riita-asian taloudellinen intressi. Taloudellinen riski kasvaa myös sen vuoksi, että hovioikeusvaiheessa osapuolten oikeusturvavakuutuksien enimmäismäärä korvauksille on usein ylittynyt. Riita-asian hävinnyt osapuoli joutuu lähtökohtaisesti korvaamaan sekä omat että vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

Asuntojen kaupassa virheitä käsitellään eri tavoin ja eri lakien mukaan riippuen siitä, onko kyseessä kiinteistön vai asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden kauppa tai onko asunto ostettu uutena. Kiinteistöllä tarkoitetaan oikeustieteessä huomattavasti yksinkertaistaen maapohjaa, eli kiinteistökauppa on kyseessä silloin, kun ostetaan tila tai tontti, jolla asuinrakennus sijaitsee tai jolle se on tarkoitus rakentaa. Asuinhuoneiston kaupalla taas tarkoitetaan asunto-osakkeiden tai muiden asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavien yhteisöosuuksien kauppaa. Kiinteistön kaupasta ja asuinhuoneiston kaupasta on säädetty omat lakinsa. Kiinteistöjen kaupan osalta sovellettava laki on maakaari ja asuinhuoneistojen kaupasta säädetään asuntokauppalaissa.

Virheitä koskevat säännökset löytyvät maakaaren 1 luvun 17-19 §:stä. Maakaaressa virheet jaetaan laatuvirheisiin (17 §), vallintavirheisiin (18§) ja oikeudellisiin virheisiin (19§). Laatuvirheen määritelmä on pelkistetysti se, että kaupan kohde ei ominaisuuksiltaan vastaa sitä mitä on sovittu, myyjä on antanut virheellisiä tietoja kaupankohteesta tai jättänyt antamatta oleellisia tietoja, myyjä ei ole oikaissut huomaamaansa ostajan virheellistä käsitystä kaupan kohteesta tai kiinteistössä on salainen virhe. Salaisella virheellä tarkoitetaan virhettä, joka on ollut olemassa kaupantekohetkellä mutta ostaja taikka myyjä ei ole sitä voinut havaita. Laatuvirhe on virhemuodoista selvästi yleisin.

Vallintavirheellä tarkoitetaan pelkistetysti sitä, että myyjä on antanut virheellisiä tietoja kaavoituksesta, rakennusluvista ym. tai naapurikiinteistöllä harjoitettavan toiminnan luvista taikka myyjä on jättänyt antamatta oleellisia tietoja edellä mainituista tai jättänyt oikaisematta huomaamansa ostajan virheellisen käsityksen edellä mainituista seikoista. Lisäksi vallintavirheestä on kyse, jos kiinteistöllä sijaitsevalle rakennukselle tai kiinteistöllä harjoitettavalle toiminnalle ei ole lupaa sekä jos määräosaa tai -alaa ei voida muodostaa kiinteistöksi tai rakennuspaikaksi, vaikka näin on ollut tarkoitus tehdä ja seikka on ollut myyjän tiedossa.

Oikeudellisella virheellä tarkoitetaan yksinkertaistetusti sitä, että ostaja voi menettää omistusoikeuden kiinteistöön, koska myyjä ei ole ollut kiinteistön oikea omistaja tai myyjä on antanut virheellisiä tietoja tai jättänyt antamatta oleellisia tietoja kiinteistöön kohdistuvista rasitteista tai lainhuudosta. Oikeudellisesta virheestä voi olla kyse myös silloin, jos ostaja ei voi saada lainhuutoa, koska myyjän saantoa koskee jokin epäselvyys tai jos kolmas henkilö väittää, että hänellä on parempi oikeus kiinteistöön.

Asuntokauppalain osalta uuden asunnon virheestä säädetään asuntokauppalain 4 luvun 14 §:stä. Käytetyn asunnon kaupan osalta virhesäännös on asuntokauppalain 6 luvun 11 §:ssä. Asuntokauppalain virhesäännökset vastaavat suurelta osin maakaaren vastaavia.

Asuntokauppalain 4 luvun 14 §:n mukaan uudessa asunnossa on virhe, jos asunto ei vastaa sitä mitä voidaan katsoa sovitun, se ei vastaa sitä mitä säännöksissä ja määräyksissä on vaadittu rakennusvalvontaviranomaisen hyväksyessä sen käyttöönotettavaksi.

Siitä huolimatta, että asuntokauppoihin liittyvät taloudelliset intressit saattavat olla huomattavan suuria ja osapuolten tunteet pinnassa, on riita-asioiden sopiminen osapuolten kesken käräjäoikeuden ulkopuolella suotavaa. Asuntokauppoihin liittyvät riita-asiat sovitaan yleensä niin sanotusti kirkko keskelle kylää -periaatteella, joka yleensä johtaa siihen, että kumpikaan osapuoli ei ole täysin tyytyväinen tehtyyn sovintoon. Asiamiehen näkökulmasta voin todeta, että niissä tapauksissa, joissa molemmat osapuolet ovat jossain määrin tyytymättömiä sovinnon lopputulokseen, on lopputulos yleensä objektiivisesti katsottuna varsin kohtuullinen ja oikeudenkäynnin välttäminen riskienhallinnan näkökulmasta ollut molempien osapuolten näkökulmasta järkevä ratkaisu.

Matti Aaltonen

asianajaja, varatuomari

Kirjoittaja toimii Asianajotoimisto Legistum Oy:n lakimiehenä hoitaen muun muassa kiinteistö- ja asuntokauppoihin liittyviä toimeksiantoja.

Asuntokauppariita

Asunnon ostaminen ja myyminen voivat olla arvoltaan suurimpia taloudellisia sopimuksia, joita ihminen tekee elämänsä aikana. Suomessa tehdään vuosittain arvioiden mukaan noin satatuhatta asuntokauppaa. Laki säätelee asunto- ja kiinteistökauppaa. Asunto-osakkeen kaupasta säädetään asuntokauppalaissa, jossa on säännökset uuden sekä vanhan asunnon kaupasta. Kiinteistökauppa on sen sijaan asia, josta säädetään maakaaressa. Asuntokaupassa virhevastuun sisältö ja oikeudellinen arviointi vaihtelee riippuen siitä, onko myyjänä asuntojen rakentamista ja kauppaa harjoittava ammattimainen myyjä vai onko myyjänä yksityishenkilö. Kaupan osapuolille on asetettu laissa velvollisuuksia, kuten muun muassa myyjän tiedonantovelvollisuus ja ostajan ennakkotarkistusvelvollisuus.

Asuntokauppoihin liittyvät riidat ovat suhteellisen yleisiä. Asuntokauppojen yhteydessä ilmenevistä ongelmista yleisimpiä ovat asunnon ominaisuuksiin liittyvät virheet kuten esimerkiksi kosteus- ja homevauriot. Tyypillisiä ovat myös tilanteet, joissa vasta kaupanteon jälkeen ilmenee vika tai vaurio, josta kumpikaan osapuoli ei ole ollut tietoinen. Kysymys on niin sanotusta salaisesta eli piilevästä virheestä. Myyjä on vastuussa myös salaisesta virheestä, mikäli asunto merkittävästi poikkeaa laadultaan siitä mitä kyseisen kaltaiselta asunnolta voidaan edellyttää. Asunnon virhe, josta myyjä on vastuussa, voi olla myös oikeudellinen tai taloudellinen.

Mikäli asuntokaupassa ilmenee virhe, ensiarvoisen tärkeää on reagoida virheeseen mahdollisimman nopeasti. Lain mukaan virheestä on ilmoitettava kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai muutoin menettää oikeuden vedota kyseiseen virheeseen. Ostajalla on virheen perusteella mahdollisuus kaupan purkuun tai hinnanalennukseen. Myyjälle voi syntyä velvollisuus maksaa ostajalle myös vahingonkorvausta sen johdosta, että ostajalle on aiheutunut vahinkoa virheen vuoksi. Myyjän tulee vapautuakseen korvausvelvollisuudestaan osoittaa, että virhe ei johdu hänen huolimattomuudestaan.

Asuntokauppalaissa ja maakaaressa on myös asetettu määräaikoja, joiden kuluessa virheeseen on vedottava uhalla, että muuten menettää oikeuden esittää vaatimuksia virheen johdosta. Asiantuntija-apuun turvautuminen onkin usein suositeltavaa heti, kun virhe ilmenee.

Asuntokaupassa se, kummalle kaupan osapuolista vastattava virhe jää, riippuu usein siitä, onko myyjä jättänyt kertomatta tiedossaan olevasta virheestä ostajalle tai onko ostaja laiminlyönyt velvollisuutensa ottaa selvää kaupan kohteen kunnosta ja tiedoista riittävällä tavalla. Huolimatta siitä, että myyjällä on varsin ankara vastuu, ostaja ei enää jälkikäteen voi vedota sellaiseen seikkaan, jonka hän on suorittamassaan tarkastuksessa havainnut tai joka hänen olisi pitänyt siinä havaita.

Asuntokauppariita ja sen syyt

Asunto- ja kiinteistökauppoihin liittyvät riidat johtuvat usein osittain epätarkoista kuntotarkastuksista kaupanteon yhteydessä, ostajan tai myyjän tietämättömyydestä tai siitä, että osapuolten käsitykset asuntokaupasta saattavat osoittautua erilaisiksi. Asuntokauppariita johtuu usein myös siitä, että jostakin olennaisesta on jätetty sopimatta. Hyvin, luotettavasti ja puolueettomasti tehdyt kuntokartoitustutkimukset sekä asiantuntijan käyttäminen kauppakirjan laadinnassa ovat sekä myyjän että ostajan etu. Kuntotarkastus olisi syytä teettää itse valitsemallaan kuntotarkastajalla eikä luottaa aikaisemmin muun toimesta teetettyihin tarkastuksiin. On hyvä myös olla itse paikalla silloin, kun tarkastus suoritetaan. Näin pystytään ehkäisemään riitoja. On toki todettava, että aina edes huolellisesti ja asiantuntevasti tehdyssä kuntotarkastuksessakaan ei havaita kaikkia piileviä virheitä,mutta silti kuntotarkastuksen teettäminen ennen kaupantekoa on molempien osapuolten edun mukaista.

Riitojen välttämiseksi on myös tärkeää tehdä kauppasopimuksesta mahdollisimman kattava eikä tyytyä lain vähimmäisvaatimuksiin. Molempien osapuolten kannalta on hyvä kirjata sopimukseen ylös kaikki mahdolliset poikkeamat ja huomautukset kaupan kohteessa, jottei niihin voida enää jälkeenpäin tehokkaasti vedota.

Asianajokustannusten lisäksi useimmiten home- ja kosteusvaurio johtaa myös siihen, että rakennus menettää suuren osan arvostaan. Yksityishenkilöiden oikeusturvavakuutus korvaa useimmissa tapauksissa asuntokauppariidoista aiheutuneita asianajokustannuksia. Oikeudellista asiantuntija-apua tarvitaan lähes aina asuntokauppariidan yhteydessä. Asiantuntija osaa tehdä asiakkaalleen oikean oikeudellisen arvioinnin asuntokaupan riitatilanteessa. Riitatilanteen arviointiin liittyy usein sen selvittäminen, milloin ja minkälaista rakennusteknistä tai mikrobitutkimukseen perehtynyttä asiantuntijaa tarvitaan taustaselvityksen hankkimiseksi. Yksityishenkilön voi olla vaikea yksin selvittää relevantit ja tarvittavat seikat, joten on suositeltavaa kääntyä asiantuntijan puoleen. Pahimmassa tapauksessa väärin perustein asunnon myyjää kohtaan esitetyt vaatimukset saattavat pilata kokonaan tälle lain mukaan kuluvan vastuun toteuttamisen.

Virheiden ilmetessä ja riidan syntyessä asiassa tulisi tai ainakin kannattaisi pyrkiä pääsemään vapaaehtoiseen sopimukseen. Riita tuomioistuimessa kestää usein pitkiä aikoja, se on kallis ja asuntokauppariita usein on osapuolille henkisesti raskas prosessi.

Matti Aaltonen

asianajaja, varatuomari

Kirjoittaja toimii Asianajotoimisto Legistum Oy:n lakimiehenä hoitaen muun muassa kiinteistö- ja asuntokauppoihin liittyviä toimeksiantoja. Ota yhteyttä artikkelin kirjoittajaan tästä.

Reklamaatio asuntokaupassa

Asuntokauppariidassa on tavallisimmin kyse siitä, että ostaja vetoaa kaupanteon jälkeen asunnossa olevaan virheeseen. Asunnossa on virhe silloin, kun se ei vastaa sitä, mistä katsotaan ostajan ja myyjän välillä sovitun. Se, mitä voidaan katsoa sovitun, määräytyy monen seikan perusteella. Tällaisia seikkoja ovat muun muassa myyjän asunnosta antamat tiedot sekä sellaiset asunnon ominaisuudet, joista ostaja on saanut tiedon käydessään katsomassa asuntoa. Asunnon kaupassa merkitseviä ovat kaikki asunnon ominaisuudet, kuten sen ikä ja kunto, pintamateriaalit ja pinta-ala.

Asunnon ostajan on, virheeseen vedotakseen, tehtävä myyjälle reklamaatio asuntokaupassa kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän on huomannut virheen tai siitä, kun hänen olisi pitänyt se huomata ja aina viimeistään kahden vuoden kuluessa asuntokaupan teosta. Kyseinen kahden vuoden määräaika ei tosin sovellu sellaisessa tapauksessa, kun asunnon myyjä on muu kuin yksityishenkilö, esimerkiksi kiinteistönvälitystoimisto. Tällöin reklamaation voi tehdä kahta vuotta myöhemminkin, kunhan se tehdään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun virhe huomattiin tai se olisi pitänyt huomata.

Kun ostaja reklamoi asunnossa olevasta virheestä, voi myyjä antaa ostajalle virheen johdosta hinnanalennusta. Hinnanalennuksen ohella, voi ostaja vaatia myyjältä lisäksi vahingonkorvausta vahingosta, joka ostajalle on asunnon virheen vuoksi aiheutunut. Jos kuitenkin virhe on olennainen, voi myös kaupan purkaminen kokonaan tulla kyseeseen.

Pääsääntöisesti asuntokauppariidat käsitellään kuluttajariitalautakunnassa. Yksityishenkilö, joka on asuntokaupan osapuolena, joko myyjänä tai ostajana, voi viedä asuntokauppariidan kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Asuntokauppariita laitetaan vireille kuluttajariitalautakunnassa kirjallisella hakemuksella. Riidan vireilletulon jälkeen kuluttajariitalautakunta ryhtyy selvittämään asiaa esimerkiksi kuulemalla asiantuntijoita tai suorittamalla tarkastuksen asunnossa, jota riita koskee. Riitojen käsittely kuluttajariitalautakunnassa on pääasiassa kirjallista.

Asian käsitteleminen kuluttajariitalautakunnassa on ilmaista, mutta riidan osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan, kuten itse hankkimistaan asiantuntijalausunnoista tai avustajan käyttämisestä aiheutuneista kustannuksista.

Kuluttajariitalautakunta voi asiaa käsitellessään tehdä riidan osapuolille ehdotuksen sovinnoksi. Osapuolten ei kuitenkaan ole pakko suostua sovintoehdotukseen vaan he voivat vaatia, että lautakunta tekee itse päätöksen asiassa.

Kuluttajariitalautakunnan päätös on suosituksenluonteinen, eikä se siksi sido riidan osapuolia samalla tavoin, kuin esimerkiksi tuomioistuimen antama tuomio. Kuluttajariitalautakunnan päätöksestä ei voi valittaa, mutta asianosaisen ollessa tyytymätön lautakunnan ratkaisuun, voi hän viedä kuluttajariitalautakunnan ratkaiseman asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.