Työsuhteen päättyminen on työntekijälle usein epävarma sekä huolta herättävä tilanne. Erityisesti työntekijällä saattaa olla pelkoa siitä, että voiko työnantaja irtisanoa hänet välittömästi. Usein näkee ja kuulee väitteitä, että työnantaja kykenee irtisanomaan työntekijän välittömästi, mutta todellisuudessa asia ei yleensä ole näin yksinkertainen. Työoikeudessa on tärkeä eroavaisuus työsuhteen purkamisen ja irtisanomisen välillä.
Työsuhde ei yleensä pääty heti
Irtisanominen ei aina tarkoita sitä, että työsuhde päättyy sinä hetkenä. Normaalisti työsuhde jatkuu irtisanomisajan loppuun saakka. Irtisanomisajan pituus määräytyy työsopimuksen, työehtosopimuksen taikka lainsäädännön perusteella, ja se voi vaihdella viikoista kuukausiin.
Lisäksi työnantajalla täytyy olla irtisanomiselle asiallinen sekä painava syy. Tällainen syy voi olla esimerkiksi työntekijän velvollisuuksien laiminlyönti taikka se voi johtua esimerkiksi työnantajan taloudellisista syistä. Pelkkä työnantajan tyytymättömyys työntekijään ei riitä lailliseksi perusteeksi työsuhteen päättymiselle.
Milloin työsuhde voi päättyä heti?
Työsuhteen purkaminen pääsääntöisesti tarkoittaa sitä, että työsuhde päättyy heti ilman irtisanomisaikaa. Purkaminen on kuitenkin hyvin poikkeuksellinen toimenpide, ja se on hyväksyttävää vain erikoistilanteissa. Työsuhteen purkaminen normaalisti edellyttää sitä, että työntekijä on rikkonut työhön liittyviä velvollisuuksiaan niin vakavasti, ettei työsuhteen jatkamista voida kohtuudella edellyttää edes irtisanomisajan pituista aikaa.
Kyseisiä tilanteita voivat esimerkiksi olla vakava epärehellisyys työpaikalla, työpaikan tai työntekijöiden vaarantaminen tai jonkinlainen muu vakava velvollisuuksien laiminlyönti tai rikkominen. Usein työnantajan tulee antaa työntekijälle ensin varoitus ennen työsuhteen päättämistä, mutta erityisen vakavissa tapauksissa työsuhde voidaan purkaa ilman ennakkovaroitusta.
Työsuhteen purkaminen koeajalla
Koeaikana työsuhteen päättäminen on huomattavasti joustavampaa kuin työsuhteen myöhemmissä vaiheissa. Sekä työnantaja että työntekijä voivat purkaa työsuhteen koeajan aikana ilman vakituista irtisanomisaikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että työsuhde voitaisiin päättää täysin perusteetta. Työsuhteen purkaminen koeajalla ei saa olla syrjivää tai muuten epäasiallista, ja sen tulee liittyä esimerkiksi työntekijä arviointiin ja soveltuvuuteen. Käytännössä koeajan tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille arvioida, vastaako työsuhde odotuksia. Tarvittaessa myös koeaikapurun lainmukaisuus voidaan arvioida tapauskohtaisesti
Mitä työntekijän kannattaa tehdä epäselvässä tilanteessa?
Jos työntekijä kokee, että työsuhde on päätetty lainvastaisesti tai perusteettomasti, on suositeltavaa selvittää tilanne mahdollisimman nopeasti. Työsuhteen päättämiseen liittyy erilaisia oikeudellisia vaatimuksia, ja joskus työntekijä voi olla oikeutettu korvauksiin. On myös tärkeää arvioida, onko työnantaja noudattanut työlainsäädännön edellyttämiä toimintatapoja.
Epäselvissä tilanteissa voi olla hyödyllistä keskustella asiantuntijan kansa. Juristi voi arvioida tapauksien yksityiskohtia ja auttaa asiakasta selvittämään, onko työsuhteen päättäminen tapahtunut lainmukaisesti. Juristi myös kykenee arvioimaan millaisia vaihtoehtoja työntekijällä heidän tilanteessaan on.