Etusivu » Teppo Laine

Avainsana: Teppo Laine

Asunnon ostaminen – Kuinka tehdä asuntokauppa oikein

Yksityisen ihmisen arvokkain hankinta elämässään on yleensä asunto. Useimmiten asunto ostetaan ”käytettynä” ei vastavalmistuneena. Edelleen asunto voi olla hyvin erimuotoinen, omakotitalo omalla kiinteistöllä, jossa kiinteistön ja rakennusten ylläpito kuuluu yksin omistajalle, asunto-osakemuotoinen omakotitalo, erillistalo, rivitalo tms. jossa yhtiöjärjestyksessä osakkaalla voi olla määritelty hyvinkin laaja vastuu rakennusten kunnosta tai sitten esimerkiksi kerrostaloasunto, jossa kunnossapitovastuu ja huolto on pitkälti yhtiön vastuulla. Asunnon muoto siis määrittää pitkälti millaiset ovat ylläpitokustannukset asunnon omistajalle ja sen kuinka paljon omistaja pystyy niihin itse vaikuttamaan.

Asunnon ostaminen ja kohteen tiedot

Kohteesta saa usein tietoja eri lähteistä. Kiinteistöstä tietoja myyjältä, edellisiltä omistajilta, viranomaisilta (rakennusvirasto yms.) ja asunto-osakeyhtiössä isännöitsijäntodistuksesta sekä yhtiön hallintomateriaalista (yhtiökokoukset jne.) Mitä enemmän tietoa kertyy sen parempi ja jos kohteesta on saatavissa vain vähän tietoa, pitäisi tämän aina herättää epäilyjä. Tällöin helposti ostetaan ”sika säkissä”.

Kohteen tarkastus, ylläpito- ja muut kulut nyt ja tulevaisuudessa

Kohteen tarkastuksessa on syytä käyttää huolella valittua ammattilaista. Markkinoilla on hyvin eritasoisia ja laatuisia kohteen tarkastuksia. Etenkin ostajan on syytä itse osallistua kriittisesti tarkastajan valintaan.

Kohteen tarkastuksella on kaksi tarkoitusta. Pyrkiä saamaan lisäselvyyttä kohteen nykykunnosta, mutta myöskin selvittää itselleen mitä ja missä aikataulussa kohteessa pitää saneerata johtuen aivan normaaleista eri rakenteiden käyttöikään perustuvista uusimistarpeista. Nämä tiedot ovat aivan olennaisia sen arvioimiseksi, riittävätkö varat hankinnan jälkeen kohteen asianmukaiseen ylläpitoon. Jos eivät riitä, ei tulevia saneerauksia pystytä tekemään ajoissa, mikä lisää vahinkojen riskiä ja johtaa kohteen ”rapistumiseen” ja siten arvon alenemiseen.

Kaupan teko, hyvä kauppakirja

Itse kaupan tärkein elementti on kauppakirja. Kauppakirjassa tulee nojata kaikkeen siihen tietoon, mitä kohteesta on saatu. Kohde pitää yksilöidä selkeästi. Kohteen tiedot ilmoitetaan kattavasti. Kohteessa havaitut virheet ja puutteet kirjataan kauppakirjaan tai sen liitteeseen. Kauppakirjaan liitettään liitteiksi kaikki kohdetta koskevat viralliset asiakirjat (kiinteistön osalta viranomaistodistukset, asunto-osakeyhtiön osalta isännöitsijäntodistus sekä muut yhtiön toimittamat todistukset) sekä kuntokartoitusraportit. Kaikki liitteet kirjataan vastaanotetuiksi.

Jos kohta kohteen huolellinen tutustuminen ja tarkastus ovat nimenomaan ostajan intressissä, hyvän ja kattavan kauppakirjan laatiminen on taas myyjän intressissä.

Teppo Laine, asianajaja

Oman asunnon osto – Elämäsi isoin investointi osa 1.

Oman asunnon osto – Elämäsi isoin investointi

Yksityisen ihmisen arvokkain hankinta elämässään on yleensä asunto. Useimmiten asunto ostetaan ”käytettynä” ei vastavalmistuneena. Edelleen asunto voi olla hyvin erimuotoinen, omakotitalo omalla kiinteistöllä, jossa kiinteistön ja rakennusten ylläpito kuuluu yksin omistajalle, asunto-osakemuotoinen omakotitalo, erillistalo, rivitalo tms. jossa yhtiöjärjestyksessä osakkaalla voi olla määritelty hyvinkin laaja vastuu rakennusten kunnosta tai sitten esimerkiksi kerrostaloasunto, jossa kunnossapitovastuu ja huolto on pitkälti yhtiön vastuulla. Asunnon muoto siis määrittää pitkälti millaiset ovat ylläpitokustannukset asunnon omistajalle ja sen kuinka paljon omistaja pystyy niihin itse vaikuttamaan.

Asunnon osto ja valmistelu: millä varoilla – mitä – mistä – millainen

Asunnon osto on prosessi. Hyvä prosessi perustuu valmistautumiseen. Kaikkien taloudellisesti merkittävien hankkeiden taustalla on hyvä valmistautuminen, jonka keskeisin seikka on tehdä taloudellinen laskelma siitä, että on riittävä taloudellinen kantokyky tehdä hankinta. Näissä laskelmissa on erityisen tärkeä huomioida tulevat muutokset: kuten korkotason muutokset, tulevat remonttitarpeet, mahdolliset yllättävät lisäkulut (ylimääräiset korjaukset, jotka johtuvat piilevistä / salaisista virheistä tai uusista virheistä) sekä muutokset omissa taloudellisissa resursseissa

Kohteen valinta

Omaa kotia ostettaessa aina lähtökohtana on ostaa kohde, jossa haluaa asua. Asunnon hankintaan liittyy myös voimakas tunnelataus. Tästä huolimatta pitää olla järki mukana ja säilyttää maltti. Kohteen valinnassa täytyy olla aina huolellinen ja ennen päätöstä on tehtävä kaikki tässä artikkelissa mainitut toimenpiteet. Vaikka kohde olisi kuinka upea, ennen lopullisen hankintapäätöksen tekemistä on maltettava tehdä selvitykset, tarkastukset ja laskelmat.

Taloudellisten resurssien arviointi

Kustannukset, jotka ennen hankintapäätöksen tekemistä on huomioitava laskelmassa, ovat ensinnäkin hankintahinta, lainan määrä, lainan lyhennyserän määrä ja tämän osalta huomioitava aina mahdolliset korkokannan nousut. Laina otetaan yleensä noin 20 vuodeksi, jona aikana korko voi vaihdella, mikä voi vaikuttaa olennaisestikin lyhennyksen määrään. Lisäksi on aina arvioitava normaalit ylläpitokustannukset. Esimerkiksi lämmityksen osalta eri lämmitysvaihtoehdot voivat kustannuksiltaan vaihdella voimakkaastikin, kuten aikaisemmin öljy, jonka maailmanmarkkinahinta on vaihdellut merkittävästi tai nyttemmin esimerkiksi sähkön ehkä merkittäväkin hinnannousu. Tulevat remontti- ja saneerauskustannukset tulee myös ottaa laskelmissa mukaan. Riippumatta asunnon muodosta, näitä tulee aina johtuen rakenteiden käyttöiästä. Asunto-osakeyhtiössä näistä vastataan maksamalla erilaisia vastikkeita ja ongelmana on se, että yksittäinen osakas ei juurikaan pysty vaikuttamaan, koska kustannukset syntyvät taikka millaisella aikataululla kustannuksia osakas joutuu vastikkeen muodossa maksamaan. Näiden lisäksi asumiskohteesta riippuen laskelmissa tulee huomioida kaikki muut mahdolliset kulut. Varsinkin omakotitaloasumiseen, jossa ei ole huoltoa tai muuta vastaavaa järjestelmää, syntyy yllättävän paljon muita kuluja, ihan lähtien pihan hoidosta, työkaluista ja kuluvista materiaaleista.

Kohteen tyyppi ja vaikutus taloudellisen kantokyvyn laskelmaan

Kiinteistössä tai asunto-osakeyhtiössä, jossa yhtiöjärjestyksessä on määrätty, että osakas vastaa omasta rakennuksestaan, myös sen rakenteista, vastataan itse käytännössä kaikista kustannuksista. Ensinnä on tiedossa olevat ja tulevat ylläpitosaneeraukset, mutta lisäksi on vielä varauduttava siihen, että aina saattaa (ja yleensä aina käytetyistä asunnoista) löytyy yllättäviä korjaustarpeita tai syntyy uusia yllättäviä vahinkoja. Sen sijaan Asunto-osakeyhtiöissä, joissa yhtiö vastaa rakenteista, osakkaan vastuulle jääviä korjaustarpeita on vähemmän ja siten lähtökohtaisesti ”riskit” yllätyksistä ovat määrältään pienemmät, koska kustannukset jakaantuvat useamman kesken, mutta niiden tapahtumistodennäköisyys on suurempi, koska asuntoja on paljon. Toisaalta Yhtiön korjauksista päättää yhtiökokous, joten korjausten laajuuteen, hintaan, suoritusaikaan ja vastikkeen määräytymisperusteeseen yksittäisellä osakkaalla on hyvin rajallinen vaikutusvalta.

Millainen, kiinteistö – vai asunto-osake?

Kohteen valinnassa on otettava huomioon myös, mitä kohde vaatii. Hyvin hoidettu ja huoltoyhtiön palveluita käyttävä asunto-osakeyhtiö on sangen vaivaton asumismuoto osakkaalle. Ammattilaisen apu isännöitsijän ja huoltomiehen muodossa on käden ulottuvilla. Toisena puolena toki on, että nämä palvelut synnyttävät kuluja, joista osakas viime kädessä yhtiövastikkeissaan vastaa. Omakotitalo taasen edellyttää jatkuvaa omaa panosta. Omakotitalo siis vie paljon enemmän omaa aikaa ja vaivaa. Edelleen omakotitaloasuminen tulee todella kalliiksi, jos kaikkiin asioihin pitää käyttää ulkopuolista maksullista palvelua. Näin raadollisesti sanottuna omakotitaloasuminen ei sovi asumismuotona kiireiselle ihmiselle, jolla on peukalo keskellä kämmentä.

Teppo Laine, asianajaja

Asunnon osto – Kuinka tehdä asuntokauppa oikein osa 2.

Talousrikos, valkokaulusrikollisuutta vai vahinkorikollisuutta?

Harmaa talous ja talousrikokset puhuttavat paljon erityisesti heikkona taloudellisena aikana. On totta, että Suomessakin harjoitetaan paljon järjestelmällistä harmaata taloutta, laitonta veronkiertoa ja laillista mutta usein moraalisesti arveluttavaa verosuunnittelua sekä aivan järjestäytynyttä liiketaloudellisen toiminnan hyväksikäyttämistä rikollisin keinoin taloudellisen hyödyn saamiseksi.

Se, mikä kuitenkin unohtuu, on että usein niin sanottu talousrikos liittyy liiketoiminnan viime metreihin ennen esimerkiksi konkurssia tai liiketoiminnan lopettamista. Varojen puutteessa laiminlyödään kirjanpitoa, kun sitä ei itse osata tehdä ja ulkopuolisen kirjanpitäjän hankkimiseen varat eivät riitä (kirjanpitorikos –tyyppiset rikokset). Edelleen ilmoitusvelvollisuuksien täyttämättä jättäminen (veroilmoitukset) yhdistettynä maksamattomiin veroihin, voi tulla arvioitavaksi verorikoksena.

Varsinkin vararikkotilanteissa syntyy ehkä halua ”yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on” siirtämällä omaisuutta velkojien ulottumattomiin alihintaisilla kaupoilla, palkan nostamisella, perusteettomien maksujen tekemisellä yhtiöstä jne., jolloin usein kyse on velallisen epärehellisyys –tyyppisistä rikoksista. Edelleen yhtiön ollessa taloudellisissa vaikeuksissa ja yhtiön ollessa kykenemätön maksamaan kaikkia velvoitteitaan, tapahtuu helposti niin, että maksetaan ne kulut, joilla saadaan pidettyä ”pyörät pyörimässä” eli alihankintalaskut, tavaraostot ja palkat mutta sellaiset kulut, jotka eivät suoraan liity toimintaan, kuten palkan sivukulut, verot ym. jäävät maksamatta. Tällöin kysymys on tiettyjen velkojien suosimisesta toisten kustannuksella ja voi tulla arviotavaksi esimerkiksi veropetoksena.

Toisin sanoen näissä ”epätoivoinen tilanne ajaa rikokseen” tyyppisissä tilanteissa ei välttämättä ole kysymys ”rikollisesta mielestä” taikka edes tietoisesta tahallisuudesta, vaan enemmänkin siitä, että rikokseen ajaudutaan ajattelematta taikka mieltämättä lain asettamia pakottavia velvoitteita (kuten kirjanpito) ja siten laiminlyömällä lakisääteisiä velvoitteita. Eli tekemättömyys johtaa rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen. Elinkeinotoiminnassa onkin tärkeä kyetä havaitsemaan se vaihe, jolloin jatkamiselle ei ole enää edellytyksiä, vaan ”peli pitää puhaltaa poikki” ryhtymällä toimenpiteisiin, eli hakeutua velkasaneeraukseen, hakea konkurssia tai ainakin leikata kuluja radikaalisti esim. supistamalla / lopettamalla toiminta.

Tällaisissa yhtiön elinkaaren päässä tapahtuvien tilanteiden hankaluus on se, että juuri tuollaisissa kriisitilanteissa yhtiö tarvitsisi eniten asiantuntija-apua, mutta yhtiöillä ei ole resursseja niitä hankkia. Yleensä yrittäjät ovat myös optimisteja periaatteella ”kyllä se tästä oikenee”, mikä helposti johtaa siihen, että toimenpiteisiin ryhdytään usein liian myöhään. Moni sinänsä pelastettavissa oleva yhtiö olisi voitu pelastaa esimerkiksi velkasaneerauksella, mutta tämä menettely otetaan usein liian myöhään käyttöön, jos ollenkaan. Omien havaintojeni mukaan myös moni saneeraus epäonnistuu, koska se on aloitettu liian myöhään. Tämän takia on erinomaisen tärkeää pysyä hereillä yhtiön kulurakenteen kehityksestä suhteessa tulopuoleen, jotta tarve säästöille havaitaan ennen tilanteen kriisiytymistä.

Edellä kerrotuilla tavoilla Suomessa syntyy ”turhaan” paljon tilanteita, joita arvioidaan rikoksina. Lopputulos on usein rikosrekisterimerkintä, tuomio ja merkittävät korvausvastuut. Yleensä näissä tilanteissa ”tahallisuus ja syyllisyys” ovat sangen suhteellista. Ongelman ratkaisu piilee yhtiön tilanteen jatkuvassa seurannassa, nopeassa reagoinnissa muutoksiin ja ennen kaikkea siinä, että tehdään päätöksiä ennen kuin on liian myöhäistä.

Teppo Laine, asianajaja

Oravannahkakauppa kvartaalitaloudessa

Vaihdantatalous on historiallisesti erittäin merkittävä kaupankäynnin muoto. Aikanaan koko yhteiskuntamme talous perustui vaihdantaan. Myös modernissa yhteiskunnassamme vaihdannalla on merkittävä asema. Yksityishenkilöiden välillä vaihdanta on yleistä samalla tavalla kuin lainaaminen tai tarpeettoman omaisuuden lahjoittaminenkin. Usein kuitenkin unohdetaan, että vaihtokaupoilla on merkittävä asema myös liiketoiminnassa. Vaihtokauppojen tekemistä puoltavatkin usein monet seikat.

Liiketoiminnassa on täysin sallittua tehdä vaihtokauppoja. Lainsäädäntömme ei edellytä, että tuote tai palvelu ostetaan rahalla, vaan maksun voi suorittaa myös palvelulla tai tuotteella. Vaihtokaupat ovatkin usein käytännöllinen ja transaktiokustannuksiltaan edullinen tapa hankkia hyödykkeitä. Vaihtokaupalla helpotetaan kassatilannetta, edistetään omien tuotteiden tai palveluiden myyntiä sekä syvennetään osapuolten yhteistyötä. Vaihtokauppa tarjoaa myös mahdollisuuden joustaville ”maksuehdoille”. Varsinkin aloittaville liiketoiminnoille, joilla usein on kassaongelmia samanaikaisesti investointitarpeen kanssa, voidaan vaihtokauppoja toteuttamalla helpottaa edellä mainittuja vaikeuksia.

Vaihtokauppoja tehtäessä on muistettava, että vaihtokauppa on osa liiketoimintaa eli vaihtokaupassa saatu vastike on yhtiön verollista liikevaihtoa. Jos liiketoiminta on arvonlisäverollista, on vaihtokaupastakin suoritettava arvonlisävero ja vaihtokaupat on kirjattava kirjanpitoon. Tämä johtaakin siihen, että vaihtokaupoille pitää antaa rahallinen arvo. Tällöin käytännössä vaihtokaupat on toteutettava niin, että osapuolet kirjoittavat toisilleen laskut, jotka kuitataan kuittausta koskevien säännösten mukaisesti. Vaihtokaupan toteuttaminen ”pimeästi” onkin verorikos ihan samalla tavalla, kuin mikä tahansa kirjanpidon ulkopuolelle jätetty myynti.

Edellä on esitetty monia seikkoja, jotka puoltavat vaihtokauppojen tekemistä. Vaihtokaupoissakin on omat ongelmansa. Ensinnäkin osapuolilla ei aina ole sellaisia tuotteita tai palveluja, joita voidaan vaihtaa. Toisaalta usein on niin, että osapuolilla ei ole tarvetta toistensa tuotteille tai palveluille samanaikaisesti, vaan toisen osapuolen suoritettava vastike jää myöhemmin toteutettavaksi. Tällöin jää avoimeksi, syntyykö suoritteensa jo luovuttaneelle taholle tarvetta toisen tuotteille tai palveluille. Toisaalta vastikkeen suorittaminen tulevaisuudessa saattaa estyä. Ongelmaksi voi muodostua myös se, milloin vastike erääntyy ja miten vastikkeelle suoritetaan korkoa.

Vaihtokauppojen turvallinen tekeminen edellyttääkin, että asia sovitaan selkeästi kirjallisesti etukäteen. Sopimuksen tulee kattaa suoritus ja vastasuoritus, laadulliset määrittelyt ja ajalliset rajat. Ensimmäiseksi suoritteensa tekevä osapuoli kirjaa suoritteensa rahassa arvioituna ja yksilöitynä aivan kuten laskua vastaan tehdyssä suoritteessakin. Samalla on sovittava aika, jonka aikana vastasuoritteen pitää tapahtua. Tulee myös sopia, että ellei vastasuoritetta tehdä tuotteilla tai palveluilla sen takia, että:

a) vastasuoritteelle ei ole tarvetta tai

b) jos vastasuoritetta ei muusta syystä tehdä sovitussa ajassa,

vastasuorite tehdään rahassa edellä mainittua laskua vastaan. Myös korkoehdot on sovittava.

Edelleen varsinkin palveluja käytettäessä maksuvälineenä vaihtokaupassa saattaa palvelun laadullisen sisällön arviointi tuottaa hankaluuksia, kun vaikkapa ensisuorittaja ei olekaan tyytyväinen toisen osapuolen myöhemmin suorittamaan palveluun. Tällöin käytännössä tilattu palvelu on maksettu jo etukäteen, mistä johtuen erityisesti palveluiden laadullisen arvioinnin hankaluuden takia reklamoiminen jo maksetusta palvelusta on hankalaa.

Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välinen vaihtokauppa sen sijaan on hankalampi toteuttaa. Mikäli kuluttajan kanssa tehdään vaihtokauppa, jossa kuluttaja käyttää maksuvälineenä tavaraa, ongelmia saattaa aiheuttaa se, että kaupan toinen osapuoli on arvonlisäverovelvollinen ja toinen taas ei ole. Sen sijaan, jos kuluttaja suorittaisi oman vastikkeensa palveluna, on tilanne usein tulkittavissa niin, että kyseessä onkin työsuhde, jossa työnantajana on kaupan osapuolena oleva elinkeinonharjoittaja ja kuluttaja on työntekijä. Tällöin kaupan kohde onkin itse asiassa palkkaa. On näet muistettava, että palkka voidaan maksaa muutenkin kuin rahana osapuolten tähän suostuessa.

Voidaankin tiivistäen sanoa, että vaihtokaupoilla on perusteltu syy pysyä osana modernia liiketaloutta, mutta vaihtokaupat tulee toteuttaa ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muu yhtiöiden välinen kauppa niin sopimuksena kuin kirjanpidossa.

Teppo Laine
asianajaja

Kirjoittaja toimii Asianajotoimisto Legistum Oy osakkaana ja asianajajana hoitanen erilaisia yritys- ja sopimusjärjestelyjä.

Alkoholijuomien maahantuonti kaupalliseen tarkoitukseen

Euroopan Unionin jäsenyyden myötä Suomessa vallinnut Alkon alkoholimonopoli on asteittain lieventynyt. Edelleen Alkolla on monopoli alkoholijuomien vähittäismyyntiin Suomessa pois lukien käymisteitse valmistetut alle 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävät alkoholijuomat, joiden vähittäismyynti on luvanvaraisesti sallittua. Sen sijaan alkoholijuomien kaupallinen tuonti omaan käyttöön tai tukkumyyntiin on vapautettu kilpailulle. Tällöin tuonti omaan kaupalliseen käyttöön edellyttää maahantuonnista ilmoittamista ja tukkumyynti edellyttää viranomaisluvan saamista. Rajoitusten poistuminen on vapauttanut kilpailua ja tarjoaa mahdollisuuden yhä laajemman tuotevalikoiman saamisen markkinoille, mutta toisaalta verotus, lupa- ja ilmoitusjärjestelmä ja alan sangen kattava sääntely on aiheuttanut rajanvetokysymyksiä.

Alkoholijuomien kaupallinen maahantuonti jaetaan kahteen ryhmään 1) tuonti omaan käyttöön ja 2) tuonti tukkumyyntiin. Kaupallisella omalla käytöllä tarkoitetaan esimerkiksi anniskelutoimintaa. Toisin sanoen anniskeluluvan omaava voi tuoda alkoholijuomia maahan tarkoituksin käyttää kaikki tuodut alkoholijuomat omaan anniskelutoimintaansa eli alkoholijuomat myydään saman maahantuojan anniskeluluvan omaavissa anniskelupaikoissa. Tällöin kuitenkin maahantuojan on tehtävä ennen toiminnan aloittamista maahantuonnistaan ilmoitus sosiaali- ja terveysministeriön tuotevalvontakeskukselle oma-aloitteisesti.

Tukkumyyjänä toimivalla on oikeus oman käytön lisäksi toimia tukkurina eli myydä alkoholijuomia edelleen tuotteitaan ainoastaan Tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen myöntämän luvan haltijoille sekä verottomasta varastosta ns. erityismyyntiin lupaehtojen mukaisesti. Myyjän on aina varmistuttava muun muassa siitä, että ostajalla on juoman ostoon oikeuttava lupa. Luvasta on tarkastettava lupanumero, luvan laajuus (mihin tuoteryhmiin asiakkaalla on osto-oikeus tai esim. A-, B- tai C-lupa) sekä se, että lupa on voimassa. Tukkumyynti edellyttää tuotevalvontakeskuksen myöntämää lupaa.

Alkoholijuomien maahantuonnissa kaupalliseen tarkoitukseen on aina huomioitava se asia, että maahantuotaessa alkoholijuomia kaupalliseen omaan käyttöön, on alkoholijuoman käyttäjänä maahantuoja, joka tällöin on verovelvollinen alkoholijuomasta perittävästä alkoholijuomaverosta ja juomapakkausverosta. Kyseiset verot ilmoitetaan ja suoritetaan omatoimisesti. Veroilmoituksen toimittamis- ja veronmaksamisajankohta riippuvat siitä, toimitaanko rekisteröitymättömänä vai rekisteröitynä (haettava tullilta oikeus) elinkeinonharjoittajana, valtuutettuna varastonpitäjänä tai veroedustajana. Valtuutetun varastonpitäjän status edellyttää, että tullilta on haettu ja tulli on myöntänyt oikeuden varastoida verotonta alkoholia. Ilmoituksenvaraisessa maahantuonnissa on myös asetettava vakuus veron suorittamisesta.

Alkoholijuomien maahantuontiin liittyen on esiintynyt oikeudellisia ongelmia. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on muun muassa käsitelty sitä, millaista määrää yksityishenkilön maahantuomaa alkoholia voidaan pitää yksityiskäyttöön tarkoitettuna ja siten verottomana. Myös kaukomyynnin osalta on ollut epäselvyyksiä eli kysymyksessä siitä, milloin kyse on yksityisen suorittamasta tuonnista ja milloin kyse on elinkeinonharjoittajan suorittamasta maahantuonnista ja vähittäismyynnistä, joka jälkimmäinen vaihtoehto on siis laitonta alkoholijuomien vähittäismyyntiä, paitsi jos kyse ole lupaan perustuvan alle 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyynnistä.

Järjestelmä sisältää useita eri mahdollisuuksia. Toiminnan aloittaminen ja ylläpitäminen edellyttää erityyppisiä lupia, ilmoituksia ja raportointia sekä mahdollisen vakuuden asettamista. Lisäksi elinkeinonharjoittaja vastaa tuotteestaan sekä pakkausmerkinnöistä. Kolmansista valtioista, eli EU:n ulkopuolelta tuotavilta tuotteilta, pääasiallisesti edellytetään analyysitodistusta. Uudet tuotteet pitää ilmoittaa viranomaiselle ennen markkinoille tuloa.

Kaiken kaikkiaan alkoholijuomien maahantuonti, sen aloittaminen ja toteuttaminen kaupalliseen tarkoitukseen edellyttää huolellista perehtymistä asiaan sekä oikeudellisten edellytysten täyttämistä. Ensivaikutelma saattaa antaa kuvan, että järjestelmä on vaikeaselkoinen ja byrokraattinen, mutta huolellisesti valmistautumalla ja käytäntöihin tutustumalla järjestelmä kyllä selkiytyy. Toimialan omaleimaisuus kuitenkin edellyttää usein oikeudellista konsultaatiota ikävien vero- ja muiden oikeudellisten seuraamusten välttämiseksi.

Teppo Laine

Kirjoittaja toimii Asianajotoimisto Legistum Oy:n asianajajana ja osakkaana hoitaen muun muassa yritysasiakkaiden alkoholin maahantuontiin ja kauppaan liittyviä lupa- ja ilmoitusasioita.

Yt-menettely

Yhteistoiminnasta yrityksissä säädetään omassa laissaan. Voimassa oleva laki yhteistoiminnasta yrityksissä eli ns. uusi YT-laki tuli voimaan 01.07.2007 lukien. Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksellisuutta, kehittää yrityksen toimintaa ja parantaa työntekijöiden työllistymistä.

YT-lakia sovelletaan 01.01.2008 lukien pääsääntöisesti vähintään 20 työntekijän yrityksissä. Vaikka YT-menettelystä puhutaan yleisesti vain henkilöstön vähennystilanteissa, velvoittaa YT-laki työnantajaa monissa muissakin tilanteissa. Työnantajalla on muun muassa säännöllinen tiedottamisvelvollisuus yrityksen tilinpäätös- ja tulostiedoista sekä taloudellisesta tilanteesta, yrityksen määrä- ja osa-aikaisten työntekijöiden lukumäärästä, maksettujen palkkojen tilastotiedoista, alihankinnan perusteista sekä liikkeen luovutuksesta ja vuokratyövoiman hankinnan harkitsemisesta.

Neuvotteluvelvoite eli varsinainen YT menettely on toimitettava henkilöstösuunnitelman ja koulutustavoitteiden osalta, vuokratyövoiman käytön periaatteista, yritystoiminnan muutoksista aiheutuvista henkilöstövaikutuksista sekä työvoiman vähentämisestä tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla mukaan lukien lomauttamiset tai osa-aikaistamiset.

Lisäksi työnantajan tulee lain mukaan sopia yhteistoiminnassa sosiaalitoiminnasta sekä yhteistoimintakoulutuksesta. Vähintään 30 työntekijän yrityksissä yhteistoimintalain mukaiset työnantajan velvoitteet ovat vielä hieman laajemmat koskien muun muassa työhönotossa noudatettavia periaatteita käytäntöineen, työntekijästä kerättäviä tietoja, sisäistä tiedottamista sekä tasa-arvosuunnitelmaa.

Osapuolina YT-menettelyssä ja sen mukaisissa neuvotteluissa ovat aina työnantaja ja tilanteesta riippuen joko työntekijöiden edustaja tai yksittäinen työntekijä itse. Yhteistoimintalaki ei rajoita työnantajan liikkeenjohto- tai työnjohtovaltaa. Jos työnantajan harkitsemalla ratkaisulla on henkilöstövaikutuksia, on niistä kuitenkin neuvoteltava. Yritystoiminnan muutoksilla tai töiden järjestelyillä voi olla myös muita kuin työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen johtavia henkilöstövaikutuksia, jolloin neuvotteluvelvoite on myöskin käsillä. Mikäli työnantajan harkitsema toimenpide johtaa vähintään yhden työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen on työnantajalla ajallisesti laajempi neuvotteluvelvoite.

Työnantajan on järjestettävä YT-menettelyn mukaiset neuvottelut harkitessaan toimenpiteitä, joista voi olla edellä mainittuja seurauksia. Työnantajan on siis neuvoteltava asiasta yksimielisyyteen pyrkien ennen kuin voi tehdä päätöksen asiassa. Neuvotteluvelvoitteen täytyttyä eli neuvottelujen käymisen jälkeen päätösvalta asiassa on kuitenkin yksin työnantajalla.

Jos harkittavista toimenpiteistä seuraa vähintään yhden työntekijän irtisanominen, lomauttaminen tai osa-aikaistaminen, on työnantajan annettava neuvotteluesitys työntekijälle tai heidän edustajalleen vähintään viisi päivää ennen neuvottelujen aloittamista. Neuvotteluesityksessä on ilmoitettava laissa tarkemmin yksilöidyt tarpeelliset tiedot asiasta. Työnantajan on tilanteesta riippuen varattava neuvotteluille aikaa 14 päivää tai kuusi viikkoa. Neuvotteluissa on käsiteltävä muun muassa toimenpiteiden perusteita ja vaikutuksia, työllistymisen tukemista sekä toimenpiteen vaihtoehtoja. Neuvotteluiden tavoitteena on saavuttaa osapuolten yksimielisyys toimenpiteiden osalta. Lopullinen päätösvalta on kuitenkin työnantajalla.

Yhteistoimintalain noudattamatta jättämisestä irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-aikaistamisen osalta voidaan työnantaja tuomita maksamaan hyvitystä per toimen kohteeksi joutunut työntekijä enintään 30.000,00 euroa. Yhteistoimintalain mukainen hyvitysvelvollisuus ei poistu, vaikka itse irtisanominen, lomauttaminen tai osa-aikaistaminen olisi tehty työsopimuslain mukaisesti ja toimi olisi laillinen. Hyvitys tuomitaan nimenomaisesti yhteistoimintalain noudattamatta jättämisestä.

Asiantuntija-avun käyttäminen on usein perusteltua YT-menettelyä harkittaessa ja toteutettaessa.

Teppo Laine
asianajaja, osakas