Etusivu » lupa-asiat

Avainsana: lupa-asiat

Alkoholijuomien maahantuonti kaupalliseen tarkoitukseen

Euroopan Unionin jäsenyyden myötä Suomessa vallinnut Alkon alkoholimonopoli on asteittain lieventynyt. Edelleen Alkolla on monopoli alkoholijuomien vähittäismyyntiin Suomessa pois lukien käymisteitse valmistetut alle 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävät alkoholijuomat, joiden vähittäismyynti on luvanvaraisesti sallittua. Sen sijaan alkoholijuomien kaupallinen tuonti omaan käyttöön tai tukkumyyntiin on vapautettu kilpailulle. Tällöin tuonti omaan kaupalliseen käyttöön edellyttää maahantuonnista ilmoittamista ja tukkumyynti edellyttää viranomaisluvan saamista. Rajoitusten poistuminen on vapauttanut kilpailua ja tarjoaa mahdollisuuden yhä laajemman tuotevalikoiman saamisen markkinoille, mutta toisaalta verotus, lupa- ja ilmoitusjärjestelmä ja alan sangen kattava sääntely on aiheuttanut rajanvetokysymyksiä.

Alkoholijuomien kaupallinen maahantuonti jaetaan kahteen ryhmään 1) tuonti omaan käyttöön ja 2) tuonti tukkumyyntiin. Kaupallisella omalla käytöllä tarkoitetaan esimerkiksi anniskelutoimintaa. Toisin sanoen anniskeluluvan omaava voi tuoda alkoholijuomia maahan tarkoituksin käyttää kaikki tuodut alkoholijuomat omaan anniskelutoimintaansa eli alkoholijuomat myydään saman maahantuojan anniskeluluvan omaavissa anniskelupaikoissa. Tällöin kuitenkin maahantuojan on tehtävä ennen toiminnan aloittamista maahantuonnistaan ilmoitus sosiaali- ja terveysministeriön tuotevalvontakeskukselle oma-aloitteisesti.

Tukkumyyjänä toimivalla on oikeus oman käytön lisäksi toimia tukkurina eli myydä alkoholijuomia edelleen tuotteitaan ainoastaan Tuotevalvontakeskuksen tai lääninhallituksen myöntämän luvan haltijoille sekä verottomasta varastosta ns. erityismyyntiin lupaehtojen mukaisesti. Myyjän on aina varmistuttava muun muassa siitä, että ostajalla on juoman ostoon oikeuttava lupa. Luvasta on tarkastettava lupanumero, luvan laajuus (mihin tuoteryhmiin asiakkaalla on osto-oikeus tai esim. A-, B- tai C-lupa) sekä se, että lupa on voimassa. Tukkumyynti edellyttää tuotevalvontakeskuksen myöntämää lupaa.

Alkoholijuomien maahantuonnissa kaupalliseen tarkoitukseen on aina huomioitava se asia, että maahantuotaessa alkoholijuomia kaupalliseen omaan käyttöön, on alkoholijuoman käyttäjänä maahantuoja, joka tällöin on verovelvollinen alkoholijuomasta perittävästä alkoholijuomaverosta ja juomapakkausverosta. Kyseiset verot ilmoitetaan ja suoritetaan omatoimisesti. Veroilmoituksen toimittamis- ja veronmaksamisajankohta riippuvat siitä, toimitaanko rekisteröitymättömänä vai rekisteröitynä (haettava tullilta oikeus) elinkeinonharjoittajana, valtuutettuna varastonpitäjänä tai veroedustajana. Valtuutetun varastonpitäjän status edellyttää, että tullilta on haettu ja tulli on myöntänyt oikeuden varastoida verotonta alkoholia. Ilmoituksenvaraisessa maahantuonnissa on myös asetettava vakuus veron suorittamisesta.

Alkoholijuomien maahantuontiin liittyen on esiintynyt oikeudellisia ongelmia. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on muun muassa käsitelty sitä, millaista määrää yksityishenkilön maahantuomaa alkoholia voidaan pitää yksityiskäyttöön tarkoitettuna ja siten verottomana. Myös kaukomyynnin osalta on ollut epäselvyyksiä eli kysymyksessä siitä, milloin kyse on yksityisen suorittamasta tuonnista ja milloin kyse on elinkeinonharjoittajan suorittamasta maahantuonnista ja vähittäismyynnistä, joka jälkimmäinen vaihtoehto on siis laitonta alkoholijuomien vähittäismyyntiä, paitsi jos kyse ole lupaan perustuvan alle 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyynnistä.

Järjestelmä sisältää useita eri mahdollisuuksia. Toiminnan aloittaminen ja ylläpitäminen edellyttää erityyppisiä lupia, ilmoituksia ja raportointia sekä mahdollisen vakuuden asettamista. Lisäksi elinkeinonharjoittaja vastaa tuotteestaan sekä pakkausmerkinnöistä. Kolmansista valtioista, eli EU:n ulkopuolelta tuotavilta tuotteilta, pääasiallisesti edellytetään analyysitodistusta. Uudet tuotteet pitää ilmoittaa viranomaiselle ennen markkinoille tuloa.

Kaiken kaikkiaan alkoholijuomien maahantuonti, sen aloittaminen ja toteuttaminen kaupalliseen tarkoitukseen edellyttää huolellista perehtymistä asiaan sekä oikeudellisten edellytysten täyttämistä. Ensivaikutelma saattaa antaa kuvan, että järjestelmä on vaikeaselkoinen ja byrokraattinen, mutta huolellisesti valmistautumalla ja käytäntöihin tutustumalla järjestelmä kyllä selkiytyy. Toimialan omaleimaisuus kuitenkin edellyttää usein oikeudellista konsultaatiota ikävien vero- ja muiden oikeudellisten seuraamusten välttämiseksi.

Teppo Laine

Kirjoittaja toimii Asianajotoimisto Legistum Oy:n asianajajana ja osakkaana hoitaen muun muassa yritysasiakkaiden alkoholin maahantuontiin ja kauppaan liittyviä lupa- ja ilmoitusasioita.

Ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttaminen

Ampuma-aseen hallussapitolupa on ampuma-aselain 67 §:n mukaan peruutettava, kun luvanhaltija sitä itse haluaa, huoltaja peruuttaa antamansa suostumuksen tai hallussapitoluvan haltija tai valtio peruuttaa suostumuksensa. Harkinnanvaraisesti ampuma-aseen hallussapitolupa voidaan peruuttaa väkivaltaisen käyttäytymisen perusteella ja ampuma-aserikkomukseen tai –rikokseen syyllistyneeltä. Lisäksi ampuma-aseen hallussapitolupa voidaan peruuttaa harkinnanvaraisesti, jos henkilö rikkoo lupaehtoja, henkilön käytöksen perusteella tai väkivaltaisen käyttäytymisen perusteella. Ampuma-aseen hallussapitolupa voidaan peruuttaa myös ampuma-aselain 5 luvun 45 b §:n mukaiselta asevastaavalta tai yhteisöltä tai säätiöltä, joka ei täytä vaadittavia ampuma-aselain 5 luvun 45 §:n mukaisia edellytyksiä. Ampuma-aseen hallussapitolupa voidaan peruuttaa myös, jos harrastus päättyy tai lupa ei ole enää työn vuoksi välttämätön. Jos ase on kadonnut, voidaan ampuma-aseen hallussapitolupa peruuttaa. Myös rinnakkaislupa voidaan peruttaa.

Harkintavallan käyttöä ampuma-aseen hallussapitoluvan osalta ohjataan erilaisilla keinoilla, kuten sisäministeriön antamilla yhtenäistämisohjeilla ampuma-aseasioissa. Ampuma-aseen hallussapitoluvan peruuttamispäätös tulee ensisijaisesti olla kokonaisarvio tilanteesta. Sisäasiainministeriön aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen mukaan peruuttamisperusteena voivat olla hyvin erilaiset rikokset eli väkivaltaista käyttäytymistä osoittavat rikokset, huumausainerikokset, ampuma-aserikokset ja -rikkomukset, ampuma-aseella tehdyt muut rangaistavat teot, omaisuus- ja varallisuusrikokset sekä liikennerikokset. Ampuma-aseen hallussapitolupa voidaan peruuttaa yhtenäistämisohjeiden mukaan hyvin erilaisen teon johdosta, joka on rikoslaissa tai muussa laissa kriminalisoitu. Erityisesti peruttamisperusteiden laajan kirjon ja erilaisen moitittavuusasteen vuoksi on kiinnitettävä huomiota päätöksen perusteluihin ja päätökseen kokonaisuutena kokonaisarviota korostaen.

Sisäministeriö antoi aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeet 16.10.2007, jotka tulivat voimaan 19.10.2007. Poliisihallitus asetti 08.03.2010 aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeiden seurantatyöryhmän, joka antoi loppuraporttinsa 31.12.2010. Yleisesti seurantajaksolla ampuma-aseiden hallussapitolupien myöntäminen oli vähentynyt ja valitukset ampuma-aselupapäätöksissä ovat lisääntyneet. Raportissa on todettu, ettei lupakäytäntö aikaisemmin ollut yhtenäinen koko maassa, joten tarvetta yhtenäistämisohjeelle on ollut jo luvanhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Yhtenäistämisohjeella on pyritty korostamaan ampuma-aseen hallussapitoluvan hakijan sopivuutta eli henkilökohtaisia ominaisuuksia luvanhaltijaksi sekä pyrkiä ampuma-aseiden hallussapitolupien peruuttamismenettelyn yhdenmukaistamiseen. Yhtenäistämisohjeet ovat sallineet tapauskohtaisen harkinnan perustellusta syystä eli poliisiviranomaisella on ollut harkintavaltaa päätöstä tehdessään.

Tyypillisiä valitustilanteita ovat lupaehtojen rikkominen ja henkilön käytös. Erityisesti tapaukset, joissa henkilö on useiden vuosien tai vuosikymmenten ajan käyttäytynyt nuhteettomasti ja on yhden kerran rikkonut lakia inhimillisen unohduksen vuoksi, ovat aiheuttaneet valituksia. Myös ampuma-aserikokseen tai –rikkomukseen syyllistyneet ovat valittaneet peruuttamispäätöksistä.

Lähde:
Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeiden seurantatyöryhmä: Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeiden seurantatyöryhmän loppuraportti. 2/2010, Poliisihallitus, Poliisihallituksen julkaisusarja.