Etusivu » kirjallinen sopimus

Avainsana: kirjallinen sopimus

Sopimuksen laatiminen

yrityskauppa

Sopimus on oikeustoimi

Sopimus on määrävaltainen oikeustoimi. Tämä tarkoittaa sitä, että sopimuksin voidaan sopia periaatteessa mitä tahansa. Pakottava lainsäädäntö asettaa kuitenkin rajat sille, mitä sopimuksin kannattaa sopia. Tästä syystä jotkut sopimukset ovat jo syntyessään pätemättömiä, joten sopimuksen lainvoimaisuus tulisi aina tarkistaa. Sopimuksen laatiminen kannattaa aina tehdä kirjallisesti ja siinä tulee olla molempien osapuolten hyväksyntä, esimerkiksi allekirjoitus voi toimia sopimisen hyväksynnän merkkinä.

Sopimuksen osapuolet

Osapuolten määrittäminen on luonnollisesti välttämätöntä. Tämä voi tuntua itsestään selvältä, mutta kannattaa muistaa, että esimerkiksi yritykset ovat monesti juridisesti monimutkaisia rakennelmia. Hyvässä uskossa ja yhteisymmärryksessä laadittu sopimus ei välttämättä koskekaan kaikkia, joita sen on kuviteltu koskevan. Joskus esimerkiksi tytäryhtiö ei olekaan sopimuksen osapuoli ja riitatilanteessa kyseiseen sopimukseen vetoaminen ei onnistu.

Sopimuksen voimassaoloaika

Sopimuksella tulisi aina olla jokin aika, jolla sovitaan sopimuksen kesto. Lisäksi tulisi myös sopia miten sopimuksesta pääsee eroon. Jos aikaa ei ole määritelty, voi syntyä hankalia tilanteita esimerkiksi sopimusosapuolten tilanteen muuttuessa. Sopimuksen voimassaoloajan suhteen kannattaa miettiä, onko tarpeellista sisällyttää sopimuksen purkuun jokin erityinen syy vai voiko sopimuksen purkaa ilman perustetta.

Erimielisyydet

Kaikkia mahdollisia tilanteita ei hyväkään sopimus voi ennakoida. Tästä syystä sopimuksessa on tarpeellista selvittää, mitä mahdollisia toimialan yleissopimuksia käytetään ja missä mahdolliset riidat ratkaistaan. Kansainvälisissä sopimuksissa myös määritellään, minkä maan lakia noudatetaan ja missä paikassa erimielisyydet ratkaistaan. Myös mahdolliset sanktiot sopimuksen rikkomisesta on syytä kirjoittaa sopimukseen.

Hyvän sopimuksen laatiminen

Sopimus on eräänlainen sääntökirja, jossa sovitaan kuinka sopimusosapuolten kesken toimitaan. Hyvän sopimuksen tarkoitus on olla sekä selkeä että ehkäistä mahdollisia erimielisyyksiä. Asianajotoimisto Legistum on sopimuksen laatimisen ammattilainen. Sopimusoikeus on työmme ja meiltä löytyy todennäköisesti jo valmiita sopimusvaihtoehtoja tilanteeseesi. Sopimuksien laatimisen lisäksi käännämme sopimuksia muille kielille, kommentoimme sopimusluonnoksia ja tulkitsemme jo tehtyjä sopimuksia. Ota yhteyttä meihin näiden sivujen kautta tai lähetä sopimuksesi meille arvioitavaksi, saat meiltä tarjouksen muutaman päivän sisällä. Ota yhteyttä meihin, tilanteen alkukartoitus on maksutonta.

Janne Mettovaara

Asianajotoimisto Legistum Oy

toimitusjohtaja

Tutustu myös: www.osakassopimus.fi

Koiran kauppa

Koira määritellään oikeudellisesti irtaimeksi esineeksi. Koiraa koskee koiran kaupassa usea eri laki kuten tapauskohtaisesti kauppalaki tai kuluttajansuojalaki, osamaksulaki ja vahingonkorvauslaki. Koiran kauppaan voi liittyä myös esisopimus. Pääsääntöisesti esisopimus sitoo sekä myyjää että ostajaa. Esisopimus voidaan tehdä myös vain toista osapuolta sitovana. Esisopimus on muotovapaa sopimus, mutta on molempien osapuolten kannalta suositeltavaa tehdä esisopimus kirjallisena dokumentoinnin vuoksi.

Koiran kaupassa ostajan ollessa alaikäinen, myyjä kantaa riskin siitä, että kauppa voidaan purkaa. Ostajalle voi olla määrätty edunvalvoja, jolloin hänen hyväksyntä tulee olla koiran kauppaan, riippuen edunvalvonnan laadusta.

Koiraa hankkiessa on merkitystä sillä, onko myyjä elinkeinonharjoittaja vai yksityishenkilö. Jos myyjä on yksityishenkilö, sovelletaan koiran kauppaan tällöin kauppalakia. Jos myyjä on elinkeinonharjoittaja, sovelletaan koiran kauppaan kuluttajansuojalakia tai kauppalakia. Verottajan mukaan elinkeinonharjoittajaksi katsotaan kasvattaja, jolla on ollut yksi rekisteröity pentue per vuosi viimeisen kolmen vuoden aikana tai viimeisen kahden vuoden aikana vähintään kaksi rekisteröityä pentuetta samana vuonna.

Kauppalain (KL) 4 luvun 17 §:n mukaan tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Ostaja ei saa virheenä vedota seikkaan, josta hänen täytyy olettaa tienneen kauppaa tehtäessä (KL 4:20). Tavaran virheellisyyttä arvioidaan sen perusteella, millainen tavara on ominaisuuksiltaan vaaranvastuun siirtyessä ostajalle. Myyjä vastaa virheestä, joka tavarassa on ollut tänä ajankohtana, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin (KL 4:21).

Ostaja voi KL 6 luvun perusteella vaatia virheen korjaamista, uutta toimitusta tai hinnanalennusta taikka purkaa kaupan sekä lisäksi vaatia vahingonkorvausta, jos tavarassa on virhe eikä se johdu ostajan puolella olevasta seikasta. Ostaja voi myös 42 §:n mukaisesti pidättyä kauppahinnan maksamisesta. Virheen havaittua on suositeltavaa ostajan reklamoida asiasta kirjallisesti.

Ostajan velvollisuutena on suorittaa kauppahinta. Kauppahinta on maksettava myyjän luona. Jos maksun tulee tapahtua tavaran tai sitä koskevan asiakirjan hallinnan luovuttamista vastaan, maksu on kuitenkin suoritettava siellä, missä luovuttaminen tapahtuu. Ellei eräpäivästä ole sovittu, on kauppahinta maksettava vaadittaessa.

Tyypillisiä ongelmia koiran kaupassa ovat suulliset sopimukset ja sen näyttäminen toteen, mistä on sovittu ja mitä on sovittu. Lisäksi sijoitussopimusten osalta ongelmia voi esiintyä kasvattajan eli luovuttajan ja hallintaoikeuden haltijan eli luovutuksensaajan välillä. Myös osamaksukauppaan liittyvät kauppahinnan maksamatta jättämiset ovat ongelmana. Lisäksi ongelmana voi olla useamman henkilön ostaessa koiran mahdolliset erimielisyydet koiran omistus- ja hallintaoikeudesta sekä näiden oikeuksien käytöstä.

Asianajotoimisto Legistum Oy

Sopimus se on joka kannattaa

Huomattava osa jokapäiväisistä liike-elämään liittyvistä kaupallisista sopimuksista tehdään suullisesti. Pääsääntöisesti suulliset sopimukset toimivat hyvin, kun osapuolten oikeudet ja velvollisuudet ovat tasapainossa. Sopimusasiakirjan laatiminen nähdään helposti vähämerkityksisenä osana laajempaa liiketoimintajärjestelyä, jolloin oikeudet ja velvollisuudet tulevat puutteellisesti kirjatuiksi. Mikäli sopimuksen kohteena oleva oikeussuhde muodostuu sisällöltään osapuolen kannalta epätyydyttäväksi, tyytymätön osapuoli näkee varsin usein ratkaisukeinokseen suullisen sopimuksen sisällön riitauttamisen. Tällöin riitatilanteissa kirjalliset sopimukset toimivat tärkeinä todisteluasiakirjoina.

Kirjallisilla sopimuksilla on kuitenkin myös useita muita taloudellisia ja riskienhallintaan liittyviä ulottuvuuksia. Kirjalliset sopimukset lisäävät liiketoiminnan uskottavuutta, koska ne osoittavat sovitut oikeudet ja velvoitteet sekä asianosaisille että sivullisille. Liiketoiminnan kansainvälistyminen asettaa omalta osaltaan uusia vaatimuksia sopimusten suunnitteluun ja laadintaan.

Kirjalliset sopimukset ovat yrityksille keskeinen osa liiketoiminnan dokumentaatiota. Dokumentaation merkitys korostuu riitatilanteiden lisäksi muun muassa vastuuhenkilöiden ja organisaatioiden vaihtuessa tai muuttuessa. Yritysten on syytä varmistaa informaation säilymisen lisäksi informaation välittyminen vaihdoksista ja muutoksista huolimatta. Kirjallisella dokumentaatiolla on erityinen merkitys sukupolvenvaihdosten, yritysjärjestelyiden ja yrityskauppojen yhteydessä. Dokumentaation puuttuminen saattaa olla jopa kaupan este. Sopimukset tulisi nähdä yritysten välisinä tuottavaa toimintaa luovina apuvälineinä, jotka mahdollistavat kasvun ja kansainvälistymisen.

Yritykset eivät aina huomio sitä, että kirjallisilla sopimuksilla on huomattava vaikutus yrityksen arvoon, jonka määritys tulee ajankohtaiseksi viimeistään yrityskauppojen yhteydessä. Sopimuksien näkökulmasta yrityskauppojen kohteina ovat lähtökohtaisesti vain oikeudet, joita rasittavat tietyt velvoitteet. Mikäli ostettavia oikeuksia ja niitä rasittavia velvoitteita ei ole kattavasti dokumentoitu, dokumentoinnin puute johtaa lukuisiin ongelmiin, joista esimerkkeinä voidaan mainita vaikeus määrittää kaupan kohdetta. Tämä taas aiheuttaa kaupan kohteen arvon laskun ja myynnin vaikeuden, sillä mahdolliset ostajat eivät yleensä halua ostaa dokumentoimattomia oikeuksia eivätkä vastata dokumentoimattomista vastuista.

Täydellistä sopimusta ei kuitenkaan ole eikä sellaista ole mahdollista edes laatia. On kuitenkin mahdollista laatia hyviä sopimuksia, jotka vähentävät riskejä, edistävät kaupankäyntiä ja helpottavat asiointia verottajan ja muiden viranomaisten kanssa. Yrityksen sopimusosaaminen voi siis olla merkittäväkin kilpailuetu.