Kansallisella tasolla sopimussuhteiden muodostamista ohjaava periaate on lähtökohtainen sopimusvapaus.
Lähtökohtaista sopimusvapautta rajoittavat esimerkiksi sopimussuhteisiin mahdollisesti sovellettava laki ja yleisten sopimusehdot. Näiden soveltamisala riippuu olennaisesti kyseessä olevan sopimuksen osapuolista ja sopimuksen tyypistä. Siinä missä työsuhteen osapuolia velvoittavat alan työehtosopimukset ja pakottava lainsäädäntö, myönnetään kuluttajaosapuolelle suojaa kuluttajansuojalain nojalla. Vastaavasti myyjäosapuolena toimiva yritys pyrkii usein esittämään omat ehtonsa toimitussopimuksella ja niihin mahdollisesti liitetyillä yleisillä sopimusehdoilla.
Tällä hetkellä leviävä koronavirus on saattanut sopimussuhteissa olevat sopimusosapuolet tarkastelemaan eri sopimussuhteita koskevia oikeuksia ja velvollisuuksiaan. Täyttyväthän päivämme käytännössä pitkälti juuri sopimussuhteista toiseen siirtymisestä esimerkiksi harrastuksissa ja toimipaikoissa liikkuessamme. Käytännössä jo bussilipun ostaminen saattaa sopimussuhteeseen.
Koska oikeustoimikelpoisella henkilöllä on lähtökohtainen oikeus sopia sopimusvapautensa nojalla erilaisia sopimussuhteita, on tälle sopimiselle lainsäädännön ja yleissitovien sopimusehtojen lisäksi muodostettu pysyvyyttä myös periaatetasolla: sopimusten sitovuudella. Lähtökohtaisesti sopimussuhteissa lähdetäänkin ajatuksesta, jonka mukaan pätevästi solmittu sopimus sitoo ilman, että sopimussuhteen osapuolen olosuhteessa tapahtunut muutos vaikuttaa sellaisenaan sopimussuhteen pysyvyyteen. Muuttunut olosuhde huomioidaan vasta kun sen kohdannut siihen vetoaa. Sopimuksen sitovuuden nojalla osapuoli voi vaatia suorituksen täytäntöönpanoa halutessaan myös tuomioistuimessa.
Ylivoimainen este eli force majeure
Tähän mennessä COVID-19 on ulottanut tuntuvan vaikutuksensa jokapäiväiseen elämään ja siten myös niihin arkisiinkin sopimussuhteisiin, joilla näitä päivittäisiä ratkaisuja hallinnoidaan. Käytännössähän sopimus on oikeudellinen tae sille, että sopimuksella solmittu asia toteutuu osapuolten sopimien ehtojen nojalla. COVID-19 vaikuttaa tällä hetkellä myös sopimussuhteisiin siten, ettei sopimusten noudattaminen ole ollut kaikissa tilanteissa mahdollista odottamattomista ja osapuolista riippumattomista, ulkopuolisista syistä. Juridisesti tällaista estymistä on mahdollista kutsua tilannekohtaisten edellytysten täyttyessä force majeureksi eli ylivoimaiseksi esteeksi.
Tällä hetkellä olemme niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisesti tilanteessa, jossa COVID-19 on saattanut myös viranomaistahot asettamaan tiettyjä kieltoja ja rajoitteita, jotka vaikuttavat ja tulevat vaikuttamaan myös sopimussuhteisiin. Tällöin myös sopimuksen osapuoli voi kohdata tilanteen, jossa hän ei kykene toteuttamaan sopimuksella sovittua suoritusta tai vastaavasti hänelle ei tällaista suoriteta. Tällöin sopimuksesta poikkeavan osapuolen tulee ensinnäkin osoittaa, mistä sopimuksesta poikkeaminen on johtunut. Mikäli osapuoli katsoo, että kyseessä on ylivoimainen este, tulee ylivoimaiseen esteeseen vetoavan ilmoittaa sopimuskumppanilleen esteestä mahdollisimman nopeasti. Vasta tämän jälkeen voidaan tulkita
- onko COVID-19 aiheuttanut juuri kyseessä olevassa sopimussuhteessa ylivoimaisen esteen ja
- onko ylivoimaisesta esteestä (force majeure) jo kyseessä olevassa sopimuksessa sovittu.
Mikäli sopimukseen on kirjattuna ehto ylivoimaisen esteen (force majeure) varalta, tulee sopimusosapuolten lähtökohtaisesti noudattaa tätä.
On selvää, että vallitseva tilanne aiheuttaa tulkinnanvaraa eri sopimussuhteissa. Myös ylivoimaisen esteen käsite arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Ylivoimaisen esteen mahdollisuuskaan ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jo sovituista oikeuksista tulisi luopua. Muuttuvissa olosuhteissa tarkoituksellista on sen sijaan löytää ne ratkaisut, joilla sopimuksen velvoitteet voidaan toteuttaa soveltuvimmilla keinoilla.
Tiia Tuovinen, lakimies