Harmaa talous ja talousrikokset puhuttavat paljon erityisesti heikkona taloudellisena aikana. On totta, että Suomessakin harjoitetaan paljon järjestelmällistä harmaata taloutta, laitonta veronkiertoa ja laillista mutta usein moraalisesti arveluttavaa verosuunnittelua sekä aivan järjestäytynyttä liiketaloudellisen toiminnan hyväksikäyttämistä rikollisin keinoin taloudellisen hyödyn saamiseksi.
Se, mikä kuitenkin unohtuu, on että usein niin sanottu talousrikos liittyy liiketoiminnan viime metreihin ennen esimerkiksi konkurssia tai liiketoiminnan lopettamista. Varojen puutteessa laiminlyödään kirjanpitoa, kun sitä ei itse osata tehdä ja ulkopuolisen kirjanpitäjän hankkimiseen varat eivät riitä (kirjanpitorikos –tyyppiset rikokset). Edelleen ilmoitusvelvollisuuksien täyttämättä jättäminen (veroilmoitukset) yhdistettynä maksamattomiin veroihin, voi tulla arvioitavaksi verorikoksena.
Varsinkin vararikkotilanteissa syntyy ehkä halua ”yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on” siirtämällä omaisuutta velkojien ulottumattomiin alihintaisilla kaupoilla, palkan nostamisella, perusteettomien maksujen tekemisellä yhtiöstä jne., jolloin usein kyse on velallisen epärehellisyys –tyyppisistä rikoksista. Edelleen yhtiön ollessa taloudellisissa vaikeuksissa ja yhtiön ollessa kykenemätön maksamaan kaikkia velvoitteitaan, tapahtuu helposti niin, että maksetaan ne kulut, joilla saadaan pidettyä ”pyörät pyörimässä” eli alihankintalaskut, tavaraostot ja palkat mutta sellaiset kulut, jotka eivät suoraan liity toimintaan, kuten palkan sivukulut, verot ym. jäävät maksamatta. Tällöin kysymys on tiettyjen velkojien suosimisesta toisten kustannuksella ja voi tulla arviotavaksi esimerkiksi veropetoksena.
Toisin sanoen näissä ”epätoivoinen tilanne ajaa rikokseen” tyyppisissä tilanteissa ei välttämättä ole kysymys ”rikollisesta mielestä” taikka edes tietoisesta tahallisuudesta, vaan enemmänkin siitä, että rikokseen ajaudutaan ajattelematta taikka mieltämättä lain asettamia pakottavia velvoitteita (kuten kirjanpito) ja siten laiminlyömällä lakisääteisiä velvoitteita. Eli tekemättömyys johtaa rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen. Elinkeinotoiminnassa onkin tärkeä kyetä havaitsemaan se vaihe, jolloin jatkamiselle ei ole enää edellytyksiä, vaan ”peli pitää puhaltaa poikki” ryhtymällä toimenpiteisiin, eli hakeutua velkasaneeraukseen, hakea konkurssia tai ainakin leikata kuluja radikaalisti esim. supistamalla / lopettamalla toiminta.
Tällaisissa yhtiön elinkaaren päässä tapahtuvien tilanteiden hankaluus on se, että juuri tuollaisissa kriisitilanteissa yhtiö tarvitsisi eniten asiantuntija-apua, mutta yhtiöillä ei ole resursseja niitä hankkia. Yleensä yrittäjät ovat myös optimisteja periaatteella ”kyllä se tästä oikenee”, mikä helposti johtaa siihen, että toimenpiteisiin ryhdytään usein liian myöhään. Moni sinänsä pelastettavissa oleva yhtiö olisi voitu pelastaa esimerkiksi velkasaneerauksella, mutta tämä menettely otetaan usein liian myöhään käyttöön, jos ollenkaan. Omien havaintojeni mukaan myös moni saneeraus epäonnistuu, koska se on aloitettu liian myöhään. Tämän takia on erinomaisen tärkeää pysyä hereillä yhtiön kulurakenteen kehityksestä suhteessa tulopuoleen, jotta tarve säästöille havaitaan ennen tilanteen kriisiytymistä.
Edellä kerrotuilla tavoilla Suomessa syntyy ”turhaan” paljon tilanteita, joita arvioidaan rikoksina. Lopputulos on usein rikosrekisterimerkintä, tuomio ja merkittävät korvausvastuut. Yleensä näissä tilanteissa ”tahallisuus ja syyllisyys” ovat sangen suhteellista. Ongelman ratkaisu piilee yhtiön tilanteen jatkuvassa seurannassa, nopeassa reagoinnissa muutoksiin ja ennen kaikkea siinä, että tehdään päätöksiä ennen kuin on liian myöhäistä.