Etusivu » Artikkelit ja uutiset

Kun vesivahinko sattuu – mutta kenen vastuulla?

Kansallisella tasolla vesivahinkoja tapahtuu vuositasolla kymmeniä tuhansia. Korvauksia näiden osalta maksetaan yli 160 miljoonan euron edestä. Vesivahinko ja vuotovahinko ovat vahinkoja, joiden aiheuttamien syiden määrän voi sanoa olevan suoraan verrannollinen suhteessa tapausten määrään. Yleisiä syitä ovat esimerkiksi käyttövesiputkistojen ja viemäriputkistojen vanheneminen, vettä käyttävien laitteiden lisääntyminen sekä rakennusvirheet. Vakuutusyhtiöt tulevat vuosittain kattaneeksi maksettavien korvausten kokonaissummasta vain …

Lue lisää

Ulkomaisen yhtiön haastaminen oikeuteen

Osaaminen, ihmiset ja kauppatavarat liikkuvat etenevässä määrin yli kansallisten rajojen. Siinä missä kansainvälinen asiointi tuo mukanaan uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia, tuo tämä mukanaan myös velvollisuuksia. Näiden noudattamatta jättäminen tai muut mahdolliset epäselvyydet realisoituvat tuntuvasti silloin, kun sovittu ei toteudu. Tällöin riita-asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi kanteella.  Oikeudenloukkaus voi tapahtua myös rikollisen toiminnan muodossa. Ulkomaisen yrityksen …

Lue lisää

Asuinhuoneiston vuokraus – vuokrasuhteen päättäminen

Josefine Vannio

Vaikka asuinhuoneiston vuokraus katsotaan lähtökohtaisesti pitkäkestoiseksi sopimussuhteeksi, voi tulla esiin tilanteita, joissa jo aloitettu vuokrasuhde on syystä tai toisesta tarvetta päättää. Yleinen lähtökohta on, että vuokralaista pidetään vuokrasuhteen heikompana osapuolena, jolloin laissa asuinhuoneiston vuokrauksesta pyritään suojamaan vuokralaisen asemaa. Tämä näkyy muun muassa osapuolten irtisanomisajoissa. Asuinhuoneiston vuokrasuhde vuokranantajan ja vuokralaisen välillä on varallisuusoikeudellinen sopimussuhde. Kuten sopimussuhteissa …

Lue lisää

Asuinhuoneiston vuokraus – vuokrasuhteen aloittaminen

Josefine Vannio

Asuinhuoneiston vuokrauksessa on kyse huoneiston käyttöoikeuden luovuttamisesta vuokralaiselle vastiketta vastaan. Vastiketta kutsutaan usein vuokraksi, jona voi olla lähes mitä vaan, jolla on rahallista arvoa, mutta useimmiten vuokralla viitataan rahasuoritukseen. Sopimusta, jolla asuinhuoneiston käyttöoikeus luovutetaan, kutsutaan vuokrasopimukseksi. Vuokraoikeus syntyy aina sopimuksella, jolle on ominaista että se on voimassa joko toistaiseksi taikka tietyn määräajan. Kun huoneisto taikka …

Lue lisää

Oikeusturvavakuutus asuntokauppariidassa

Josefine Vannio

Asuinrakennukset sekä rakennetut maa-alueet ovat merkittävä osa suomalaista kansallisvarallisuutta. Suomalaiselle kulttuurille on ominaista, että yksittäiset kotitaloudet sitovat merkittävän osan varallisuudestaan omaan asuntoon, minkä vuoksi asunto- ja kiinteistökaupat ovat yksiä elämämme merkittävimmistä oikeustoimista. Kuten oikeustoimissa yleensä, myös asuntokauppariidoissa syntyy erimielisyyksiä, jolloin voikin tulla tarve lainoppineelle avustajalle. Asuntokauppariidoille on ominaista, että kustannukset nousevat hyvinkin korkeiksi, sillä asuntokauppariidoissa …

Lue lisää

Oikeusturvavakuutus – oikeudellista turvaa tulevaisuutta silmälläpitäen

Josefine Vannio

Oikeusturvavakuutus, mihin sitä tarvitaan? Nyky-yhteiskunnassa kansalaisilla on enenevässä määrin oikeudellisia ongelmia, joihin tarvitaan asiantuntevaa apua. Tarve lainoppineelle asiamiehelle voi tulla niin oikeudenkäynneissä, sovittelussa taikka erilaisten asiankirjojen laadinnassa. Tilanteesta riippuen kustannukset voivat asiamiehen tietotaitoa käytettäessä nousta niin korkeiksi, ettei niistä ole mahdollisuutta selvitä yksin. Joissain tapauksessa tähän auttaa oikeusturvavakuutus. Taloudellista tukea oikeudenkäyntikuluihin on mahdollista saada joko …

Lue lisää

Innovaatioseteli ja sen käyttö lakipalveluihin

yrityskauppa

Koska harvalla Pk-yrityksellä on mahdollisuutta omaa lakimiestä, innovaatiosetelin käyttö lakipalveluiden aiheuttamien kustannusten kattamiseksi on hyvä vaihtoehto. Innovaatioseteli on Tekesin aloittama uusi rahoitusmuoto, jolla Pk-yritys voi maksaa innovaatiotoimintaan liittyvistä asiantuntijapalveluista. Innovaatiosetelijärjestelmän byrokratia on pyritty pitämään matalana ja hakeminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Innovaatiosetelillä voi maksaa asiantuntijapalveluista, jotka edesauttavat innovaatiotoiminnassa eli uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä. Näitä …

Lue lisää

Yrityskaupat pk-yrityksissä

yrityskauppa

Yrityskaupat tarjoavat pk-yrittäjälle, omistajalle tai yritysjohtajalle tehokkaan ja nopean tavan hankkia uutta osaamista. Yrityskauppa onkin niin sanottu tuottavuusloikka, jossa yrityskaupan avulla ostaja saa haltuunsa välittömästi uusia asiakkuuksia, liiketoimintaa tai mitä uutta ostaja ikinä yritykseensä tavoitteleekaan. Pk-yritysten yrityskaupoissa tyypillistä on se, että itse prosessi on nopea ja kauppa suoritetaan kustannustehokkaasti. Käytännössä monesti pienten yritysten kaupoissa ostokohde …

Lue lisää

Kannattaako lakipalvelu ostaa vai tehdä itse?

yrityskauppa

Lakipalvelun ulkoistaminen on yhä yleisempää. Yrityksen ei tänä päivänä välttämättä kannata palkata lakimiestä talon sisällä, vaan lakipalvelut voidaan ostaa ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Tämä on luonnollista kehitystä ja elinehto suurimmalle osalle suomalaisista yrityksistä, sillä lakimiehen kiinteä kulu suurimmalle osalle yrityksistä on aivan liian korkea, eikä osaaminenkaan usein riitä kaikkiin vaadittaviin tilanteisiin. Yhä useampi yritys myös ostaa lakipalvelunsa …

Lue lisää

Tuomion täytäntöönpano ulkomailla

Miten toimia kun Suomen tuomioistuin on tehnyt päätöksen hyväksenne, mutta velallinen asuu ulkomailla toisessa EU-jäsenvaltiossa? Suomen ulosottoviranomaisten pätevyys ei ulotu toiseen jäsenvaltioon. Rajat ylittävissä tapauksissa tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa sääntelee asetus (EU) N:o 1215/2012 (uudelleen laadittu Bryssel I – asetus), joka korvasi asetuksen (EY) N:o 44/2001. Uutta asetusta sovelletaan ainoastaan sellaisiin oikeudenkäynteihin, asiakirjoihin tai sovintosopimuksiin, …

Lue lisää