Etusivu » Tiia Tuovinen

Avainsana: Tiia Tuovinen

Koronavirus (COVID-19) sopimussuhteissa

Kansallisella tasolla sopimussuhteiden muodostamista ohjaava periaate on lähtökohtainen sopimusvapaus.

Lähtökohtaista sopimusvapautta rajoittavat esimerkiksi sopimussuhteisiin mahdollisesti sovellettava laki ja yleisten sopimusehdot. Näiden soveltamisala riippuu olennaisesti kyseessä olevan sopimuksen osapuolista ja sopimuksen tyypistä. Siinä missä työsuhteen osapuolia velvoittavat alan työehtosopimukset ja pakottava lainsäädäntö, myönnetään kuluttajaosapuolelle suojaa kuluttajansuojalain nojalla. Vastaavasti myyjäosapuolena toimiva yritys pyrkii usein esittämään omat ehtonsa toimitussopimuksella ja niihin mahdollisesti liitetyillä yleisillä sopimusehdoilla.

Tällä hetkellä leviävä koronavirus on saattanut sopimussuhteissa olevat sopimusosapuolet tarkastelemaan eri sopimussuhteita koskevia oikeuksia ja velvollisuuksiaan. Täyttyväthän päivämme käytännössä pitkälti juuri sopimussuhteista toiseen siirtymisestä esimerkiksi harrastuksissa ja toimipaikoissa liikkuessamme. Käytännössä jo bussilipun ostaminen saattaa sopimussuhteeseen.

Koska oikeustoimikelpoisella henkilöllä on lähtökohtainen oikeus sopia sopimusvapautensa nojalla erilaisia sopimussuhteita, on tälle sopimiselle lainsäädännön ja yleissitovien sopimusehtojen lisäksi muodostettu pysyvyyttä myös periaatetasolla: sopimusten sitovuudella. Lähtökohtaisesti sopimussuhteissa lähdetäänkin ajatuksesta, jonka mukaan pätevästi solmittu sopimus sitoo ilman, että sopimussuhteen osapuolen olosuhteessa tapahtunut muutos vaikuttaa sellaisenaan sopimussuhteen pysyvyyteen.  Muuttunut olosuhde huomioidaan vasta kun sen kohdannut siihen vetoaa.  Sopimuksen sitovuuden nojalla osapuoli voi vaatia suorituksen täytäntöönpanoa halutessaan myös tuomioistuimessa.

Ylivoimainen este eli force majeure

Tähän mennessä COVID-19 on ulottanut tuntuvan vaikutuksensa jokapäiväiseen elämään ja siten myös niihin arkisiinkin sopimussuhteisiin, joilla näitä päivittäisiä ratkaisuja hallinnoidaan. Käytännössähän sopimus on oikeudellinen tae sille, että sopimuksella solmittu  asia toteutuu osapuolten sopimien ehtojen nojalla. COVID-19 vaikuttaa tällä hetkellä myös sopimussuhteisiin siten, ettei sopimusten noudattaminen ole ollut kaikissa tilanteissa mahdollista odottamattomista ja osapuolista riippumattomista, ulkopuolisista syistä. Juridisesti tällaista estymistä on mahdollista kutsua tilannekohtaisten edellytysten täyttyessä force majeureksi eli ylivoimaiseksi esteeksi.

Tällä hetkellä olemme niin kansallisesti kuin maailmanlaajuisesti tilanteessa, jossa COVID-19 on saattanut myös viranomaistahot asettamaan tiettyjä kieltoja ja rajoitteita, jotka vaikuttavat ja tulevat vaikuttamaan myös sopimussuhteisiin. Tällöin myös sopimuksen osapuoli voi kohdata tilanteen, jossa hän ei kykene toteuttamaan sopimuksella sovittua suoritusta tai vastaavasti hänelle ei tällaista suoriteta. Tällöin sopimuksesta poikkeavan osapuolen tulee ensinnäkin osoittaa, mistä sopimuksesta poikkeaminen on johtunut. Mikäli osapuoli katsoo, että kyseessä on ylivoimainen este, tulee ylivoimaiseen esteeseen vetoavan ilmoittaa sopimuskumppanilleen esteestä mahdollisimman nopeasti. Vasta tämän jälkeen voidaan tulkita

  • onko COVID-19 aiheuttanut juuri kyseessä olevassa sopimussuhteessa ylivoimaisen esteen ja
  • onko ylivoimaisesta esteestä (force majeure) jo kyseessä olevassa sopimuksessa sovittu.

Mikäli sopimukseen on kirjattuna ehto ylivoimaisen esteen (force majeure) varalta, tulee sopimusosapuolten lähtökohtaisesti noudattaa tätä.

On selvää, että vallitseva tilanne aiheuttaa tulkinnanvaraa eri sopimussuhteissa. Myös ylivoimaisen esteen käsite arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Ylivoimaisen esteen mahdollisuuskaan ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jo sovituista oikeuksista tulisi luopua. Muuttuvissa olosuhteissa tarkoituksellista on sen sijaan löytää ne ratkaisut, joilla sopimuksen velvoitteet voidaan toteuttaa soveltuvimmilla keinoilla.

Tiia Tuovinen, lakimies

Työnteko-oikeus ja velvollisuudet epidemian aikana

Koronavirus (COVID-19) on tuonut väistämättä sekä työntekijät että työnantajat lukuisten kysymysten äärelle. Epidemia yhdistää tällä hetkellä kansaa ja lähes jokaisen mielessä liikkuvat kysymykset siitä, miten perusturvan järjestäminen toteutuu käytännössä juuri omalla kohdalla.

Epidemia on tullut ja tulee aiheuttamaan työntekijöille tilanteita, jossa he estyvät tekemään työtään ainakin perinteiseksi totutussa muodossa. Tällöin työsuhteen osapuolten tulee selvittää, miten työntekoa voi uudelleenjärjestää, milloin työnantaja on palkanmaksuvelvollinen ja mitkä ovat yhtäältä työntekijöiden oikeudet.

Lähtökohtaisesti epidemian aiheuttamaa pakollista syytä poissaololle pidetään luvallisena poissaoloperusteena.

Työnantajan palkanmaksuvelvollisuus

On tulkittavissa, että työsopimuslain 2 luvun 12 § pitää sisällään työntekijän palkkasuojaa koskevan säännöksen myös epidemiatilannetta koskevissa tilanteissa, joissa työntekijä on estynyt tekemään työtään työpaikkaa kohdanneen poikkeuksellisen, hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi. Tällaisessa tapauksessa työntekijällä on lähtökohtainen oikeus saada palkkansa esteen ajalta, kuitenkin enintään 14 päivältä.

Suositukset eivät sellaisenaan ole välttämättä tulkittavissa siten, että ne tosiasiassa estävät työnteon. Viranomaisten määräyksestä aiheutuva työnteon estyminen tulee kuitenkin lähtökohtaisesti tulkita tallaiseksi työsuhteen osapuolista riippumattomaksi syyksi. Käytännössä tällä hetkellä eletään tilanteessa, jossa toimintamalleja määrittävät etenevässä määrin myös suosituksista johtuvat seikat. Työnantajan tuleekin lähtökohtaisesti organisoida työn tekemisen muotoja siten, että työnteko on työntekijöille mahdollista ja turvallista myös suositusten mukaisesti. Työturvallisuuslain nojalla työnantajalla on tähän myös velvollisuus.

Valmiuslain aikana viranomaisen toimivaltamahdollisuudet kasvavat entisestään ja määräysten tarkoituksena onkin luoda ensisijaisesti turvaa. Tällöin määräykset on syytä käsittää nimenomaan turvaperusteiseksi myös työsuhteissa.

Palkanmaksu karanteenin aikana

On huomioitava, ettei työnantajan palkanmaksuvelvollisuus säily kuitenkaan sellaisenaan tilanteessa, jossa työntekijä määrätään karanteeniin. Karanteenin aikana vastuu työntekijän palkasta siirtyy tietyin edellytyksin työnantajalta kolmannelle osapuolelle. Tartuntatautilain mukaisesti karanteeniin määrätyllä henkilöllä tai alle 16-vuotiaan karanteeniin määrätyn henkilön huoltajalla on oikeus saada ansionmenetyksen korvaamiseksi tartuntatautipäivärahaa siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään. Tartuntatautipäivärahan suuruus vastaa täyttä ansionmenetystä, eikä päivärahan saaminen edellytä omavastuuaikaa.

Työntekijän lomauttaminen

Tilanteessa, jossa esimerkiksi epidemiatilanne on aiheuttanut työnantajalle töiden uudelleenjärjestelystä johtuvia tuotannollis-taloudellisia ongelmia, voi työnantajalla olla oikeus lomauttaa työntekijöitä työsopimuslain 5 luvun perusteella. Tällöin tilannetta ei voida enää edellä mainituin perustein tulkita työsopimuslain 2 luvun 12 §:n tarkoittamaksi työnteon estymiseksi.

Työnantajan on huomioitava, että lomauttamiselle tulee olla lain mukaiset perusteet. Ennen lomauttamista työnantajan tulee antaa työntekijälle ennakkoselvitys lomautuksen perusteista ja vielä ennen lomautusilmoitusta varattava työntekijöille tai heidän edustajalleen tilaisuus tulla kuulluksi annetun selvityksen osalta.

Lomauttamisen aikana työsuhteen osapuolella voi ilmetä pysyvä tarve irtisanomiseen tai irtisanoutumiseen. Tällöin on huomioitava esimerkiksi työsopimuslaissa ja laissa yhteistoiminnasta yrityksissä säädetty.

Etätyö

Työn tekemisen tavat ovat moninaistuneet ja tätä voi pitää myös vallitsevien olosuhteiden aikana mahdollisuutena sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta. Työ ei perinteisessä merkityksessäkään ole enää aikaan tai paikkaan sidottua. Vuoden 2020 alusta alkaen työaikalaki onkin mahdollistanut myös joustotyöaikamallin, jossa työntekijällä on mahdollisuus itse päättää työntuntiensa sijoittelusta työssä, joka on ajasta ja paikasta riippumatonta.

Tällä hetkellä esitettyjen epidemiaohjeistusten mukaan työnantajalla on etenevissä määrin velvollisuus mahdollistaa työntekijän etätyömahdollisuus. Etenkin poikkeuksellisen ajanjakson aikana työnantajatahon organtisointikykyjä testataan ja toisaalta muovautuvat olosuhteet vaativat joustavuutta myös työntekijätaholta. Myös poikkeuksellisten olosuhteiden aikana etätyölle on hyvä laatia organisaation yhtenäiset ja selkeät toimintatavat. Yleensä kaikenlaisiin olosuhteisiin on syytä varautua jo ennakolta. Tällöin kumpikin osapuoli tietää, miten täyttää velvollisuutensa ja vastuunsa muuttuvissa tilanteissa. Kattavan ohjeistuksen lisäksi näistä asioista on syytä sopia osapuolten välisellä etätyösopimuksella, jolla täsmennetään työtehtäviä, työaikaseurantaa, ja työvälineitä koskevia käytänteitä.

Työnantajan on syytä ohjeistaa työntekijää myös sen osalta, miten sairastumistilanneissa toimitaan.

Työsuhteista johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien osalta tulee kuitenkin huomioida ennen kaikkea työantajan ja työntekijän tilannekohtaiset olosuhteet.

Tiia Tuovinen, lakimies

Kun vesivahinko sattuu – mutta kenen vastuulla?

Kansallisella tasolla vesivahinkoja tapahtuu vuositasolla kymmeniä tuhansia. Korvauksia näiden osalta maksetaan yli 160 miljoonan euron edestä. Vesivahinko ja vuotovahinko ovat vahinkoja, joiden aiheuttamien syiden määrän voi sanoa olevan suoraan verrannollinen suhteessa tapausten määrään. Yleisiä syitä ovat esimerkiksi käyttövesiputkistojen ja viemäriputkistojen vanheneminen, vettä käyttävien laitteiden lisääntyminen sekä rakennusvirheet.

Vakuutusyhtiöt tulevat vuosittain kattaneeksi maksettavien korvausten kokonaissummasta vain murto-osan, joten vastuuosuuksien selvittelyn myötä on jokaisen tapauksen osalta ratkaistava myös korvattavien summien määrä.  Erityisesti asunto-osakeyhtiöissä tapahtuvien vahinkojen yhteydessä selvitettävät asiat tuovat mukanaan epäselvyyksiä, jotka voidaan lopulta saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Missä vesivahinko aiheutuu?

Suomessa asunto-osakeyhtiön vastuunjaosta säädetään asunto-osakeyhtiölaissa. Asunto-osakeyhtiölain 4 luvun 2 §:ssä määritellään taloyhtiön pääsääntöinen korvausvastuu. Tämä korvausvastuu pitää sisällään kunnossapidon siltä osin kuin se ei kuulu osakkeenomistajalle.

Yhtiön on pidettävä kunnossa osakehuoneistojen rakenteet ja eristeet. Yhtiö on lisäksi velvollinen pitämään kunnossa lämmitys-, sähkö-, tiedonsiirto-, kaasu-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja muut sen kaltaiset perusjärjestelmät. Yhtiö ei kuitenkaan vastaa osakehuoneistoissa olevista altaista. Yhtiön on korjattava ne osakehuoneistojen sisäosat, jotka vahingoittuvat rakenteen tai yhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvan rakennuksen muun osan vian tai sen korjaamisen vuoksi.

Osakkeenomistajan korvausvastuu määritellään edellä mainitun luvun 3 §:ssä. Tämän vastuun mukaan osakkeenomistajan on pidettävä kunnossa osakehuoneistonsa sisäosat. Osakkeenomistaja ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, jonka voidaan katsoa aiheutuvan tilojen käyttämisestä niiden käyttötarkoituksen mukaisesti. Osakkeenomistajan puolestaan odotetaan hoitavan osakehuoneistoaan huolellisesti ja toteutettavan kunnossapitotyönsä siten, että yhtiön vastuulla olevat kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osat eivät rikkoudu.

Vahingon tapahtuessa

Osakeyhtiölain 24 luvussa säädetään taloyhtiön sisällä jaettavasta korvausvastuusta. 2 §:n mukaan osakkeenomistajan on korvattava vahinko, jonka hän on myötävaikuttamalla tämän lain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseen tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, toiselle osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle.

Jos vesivahinko on aiheutettu rikkomalla asunto-osakeyhtiölain säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä osakkeenomistajan kunnossapitovastuusta tai muutostyöstä, katsotaan vesivahinko aiheutetuksi huolimattomuudesta, jollei osakkeenomistaja osoita menetelleensä huolellisesti.

Jos asunnon vian katsotaan olevan rakenteissa tai eristeissä, määräytyy vastuu korjauksista asunto-osakeyhtiölain ja taloyhtiön vastuunjakotaulukon mukaan ensisijaisesti taloyhtiölle. Tällöin lakisääteisen korjaus- ja kuivatustoimenpiteet korvausvastuineen kuuluvat lähtökohtaisesti taloyhtiölle. Taloyhtiön korvausvastuu kattaa vahingoista aiheutumisen ennallistamiseen ns. perustasoon saakka.

Korvaako vakuutusyhtiö?

Vakuutusyhtiöiden käyttämissä vakuutusehdoissa on suurta vaihtelua. Kotivakuutuksia vertaillessa pelkän hinnan lisäksi on syytä punnita tarjottuja sopimusehtoja ennen kaikkea kokonaisuutena. Ennakoinnin tärkeyttä ei voi tässäkään suhteessa korostaa liikaa; hankitaanhan vakuutus ennen kaikkea sen varalle, että jotain tulee tapahtumaan. Kun jotain puolestaan tapahtuu, halutaan ylimääräisiltä kuluilta jo aiheutuneen mielipahan lisäksi luonnollisesti välttyä. Sopivaa turvatasoa valitessa on siten kannattavaa miettiä, mitä riskejä on itse valmis kantamaan.

Pääperiaatteissaan korvausvastuiden jakaantuminen vakuutustasolla menee seuraavasti:

  • Taloyhtiön vastuulla olevia vahinkoja korvaa kiinteistövakuutus.
  • Kiinteistövakuutuksen omaisuusosa korvaa vain äkilliset ja ennalta-arvaamattomat vahingot. Mikäli aiheutunut vahinko ei ole tulkittavissa edellä mainitusti äkilliseksi ja ennalta-arvaamattomaksi, jää vahinko sen osapuolen korvattavaksi, jolle vastuu vahingon osalta voidaan asunto-osakeyhtiölain tai muun vaikuttavan lainsäädännön nojalla osoittaa. Tilanteen kokonaiskartoittaminen vaatii tuekseen aiheutuneen selvittämistä ja tarvittavan näytön hankkimista. Näillä korvausvastuu saadaan osoitettua osapuolelle, jolle se todellisuudessa kuuluu.
  • Kotivakuutus ei korvaa vahinkoja, jotka ovat taloyhtiön vastuulla.

Kotivakuutuksen lisäksi vuokralainen voi varautua vastuuvakuutuksella, jonka kotivakuutus itsessään voi sisältää. Pääsääntöisesti vastuuvakuutuksen ideana on korvata muille kuin vahingon aiheuttajalle aiheutunut vahinko, kuten esimerkiksi vesivahinko. Useimpien vastuuvakuutusten edellytyksenä on kuitenkin tuottamus, eli aiheutetun vahingon toteuttaminen huolimattomuudesta. Tällöin törkeällä tuottamuksella tai tahallisesti aiheutetut vahingot on rajattu pois vastuuvakuutuksen piiristä. Kun vesivahinko ei pidä sisällään tuottamuksellista tekoa, ei vastuuvakuutuksesta korvata muille aiheutuneita vahinkoja.

Kiinteistövakuutuksella korvataan pääsääntöisesti rakennukselle aiheutuneita vahinkoja. Myös kiinteistövakuutuksen osalta ehdot ovat vakuutuskohtaiset. Taloyhtiö hallinnoi kiinteistövakuutussopimusta ja käytännössä joko isännöitsijä tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja voi tehdä muutoksia vakuutussopimukseen, hakea korvausta vakuutuksesta tai hakea muutosta vakuutusyhtiön korvauspäätökseen.

Saako taloyhtiö laskuttaa asukasta tai osakasta? 

Korvausvastuu riippuu luonnollisesti tapahtuneesta ja sen perusteella hahmotettavasta vastuunjaosta. Vahingon sattuessa vastuuosuudet eivät näyttäydy yleensä selkeinä. Tällöin jokaisen osapuolen kannalta olennaista on osoittaa täyttäneensä asunto-osakeyhtiölain mukaiset velvoitteensa.

Korkein oikeus on esimerkiksi vuonna 2016 (KKO 2016:33) ratkaissut tapauksen, jossa asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajan vuokralainen oli aiheuttanut vesivahingon jäämällä makaamaan kylpyhuoneen lattiakaivon päälle suihkun ollessa päällä. Siitä huolimatta yhtiö vaati vahingonkorvausta paitsi vuokralaiselta, myös huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajalta.

Korkein oikeus kiinnitti ratkaisussaan huomiota asunto-osakeyhtiölain esitöihin, joissa todetaan vahingonkärsijän velvollisuus osoittaa vahingonkorvausvastuuta koskevien yleisten periaatteiden mukaisesti säännöksen tai yhtiöjärjestyksen määräyksen rikkominen, vahinko ja sen määrä sekä syy-yhteys (HE 24/2009 vp s. 37.) Jos vahinko on aiheutettu rikkomalla asunto-osakeyhtiölain 4 luvun säännöksiä osakkeenomistajan kunnossapitovastuusta, osakkeenomistajan on 24 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan osoitettava menetelleensä huolellisesti.

Tapauksessa korvauksia vaadittiin myös osakkeenomistajalta, joten korkein oikeus selvitti osapuolten asunto-osakeyhtiölain mukaisten velvoitteiden täyttämistä. Tämän perusteella korkein oikeus katsoi, ettei osakkeenomistaja ollut toiminut asunto-osakeyhtiölain mukaisten velvollisuuksien vastaisesti, eikä siten ollut vahingonkorvausvelvollinen vuokralaisensa huolimattomuudesta.

Usein vesivahingot ehtivät aiheuttaa vahinkoa kerralla useampaan asuntoon tai muihin tiloihin. Mikäli vahingon katsottaisiin aiheutuneen rakenteessa olevan puutteen tai vian vuoksi, olisi korvausvastuu taloyhtiöllä. Kustannusten ollessa huomattavia, aletaan tyypillisesti selvittämään taustalla vaikuttavia mahdollisuuksia tuottamukselle tai tahallisuudelle. Tällöin korvausvastuuta voidaan pyrkiä jakamaan myös perusteettomasti.

Joissain taloyhtiöissä vesivahingon jälkeistä korjaustyötä voidaan osakkaiden yhteisellä päätöksellä toteuttaa erikseen jokaisen osakkeenomistajan toimesta ja kustannuksella. Taloyhtiö voi esimerkiksi tarjoutua osallistumaan työhön tietyllä summalla tai työosuudella. Niin osakkaan kuin vuokralaisen tulee kuitenkin huomioida, että kunkin osapuolen korvausvastuu voidaan perustella vain asunto-osakeyhtiölain, tehdyyn sopimuksen tai yleisten vahingonkorvasoikeudellisten periaatteiden perusteella. Näin ollen korvauksiin tai työhön ei kannata sitoutua, ennen kuin on varmistunut perusteen oikeellisuudesta.

Miten toimia?

Vastuukysymysten selvittely alkaa yleensä heti akuutin tilanteen rauettua. Tällöin vahingot on tarkastettava ja raportoitava siten, että vahinkojen aiheutuminen on jälkikäteen todennettavissa. Vakuutusyhtiöön täytyy olla yhteydessä mahdollisimman pian vahingon tapahduttua.

Kosteuskartoituksen ja vahinkotarkastuksen yhteydessä selvitetään pääsääntöisesti vesivahingon laajuus ja syy, jolloin asukkaan tulee saada selvityksistä kirjallinen dokumentti. Toisinaan vesivahingot edellyttävät niin laajoja korjaustöitä, että asunnosta on muutettava tilapäisesti pois. Jos vesivahinko on aiheutunut vakuutuksesta korvattavasta syystä, voidaan asukkaan kotivakuutuksesta korvata mahdollisesti myös tilapäismajoituksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset.

On huomioitava, ettei taloyhtiön kiinteistövakuutus korvaa asukkaalle vuodosta aiheutuvia lisäkuluja tai vaivaa. Esimerkiksi remontin aikainen muutto, matkustelu tai muu sijaisasuminen, sekä omaisuusvahingot, omavastuu ja isännöitsijälle aiheutunut turha työ, kasvattavat jo entuudestaan suuria kustannuksia huomattavasti.

Tärkeää kustannus- ja korvausvastuiden toteuttamisen osalta on, että kukin osapuoli katsotaan vastuulliseksi vain omista velvoitteistaan.

Tiia Tuovinen

Ulkomaisen yhtiön haastaminen oikeuteen

Osaaminen, ihmiset ja kauppatavarat liikkuvat etenevässä määrin yli kansallisten rajojen. Siinä missä kansainvälinen asiointi tuo mukanaan uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia, tuo tämä mukanaan myös velvollisuuksia. Näiden noudattamatta jättäminen tai muut mahdolliset epäselvyydet realisoituvat tuntuvasti silloin, kun sovittu ei toteudu. Tällöin riita-asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi kanteella.  Oikeudenloukkaus voi tapahtua myös rikollisen toiminnan muodossa.

Ulkomaisen yrityksen kanssa asioidessa poistutaan kansalliselta toimintakentältä ja tällöin vaihtuvan kielen tai tapakulttuurin mukana huomioitavaksi seikaksi muodostuu sovellettava lainsäädäntö. On myös huomioitava, onko kyseessä yhtiöiden välillä vai yhtiön ja kuluttajan välillä tapahtuva selvittely. Kuluttajaa koskevissa tapauksissa ns. heikomman osapuolen suojaksi on pääsääntöisesti määritelty tämän aseman huomioivaa lainsäädäntöä.

Eri tapakäytänteitä yhdisteltäessä on korostetun tärkeää sopia tietyistä seikoista ennakolta siten, että mahdollisesti ilmenevä epätoivottu tilanne on ratkaistavissa hallitusti. Tehokkaimmin osapuolten kanta saadaan kulloinkin kyseessä olevassa asiassa ankkuroitua osapuolia sitovaksi kirjallisella sopimuksella. Mahdollisesti aiheutuvia riitoja voi ennaltaehkäistä asianhoidon yhteydessä laadittavan sopimuksen lausekkeilla tai erityisellä oikeuspaikka- eli prorogaatiosopimuksella. Tällä asianosaiset sopivat siitä, minkä valtion tuomioistuimessa asia on käsiteltävä. Oikeuspaikkasopimuksen käyttöä on kuitenkin rajoitettu esimerkiksi kuluttajaa koskevissa asioissa. Tehty sopimus tulkitaan päteväksi esimerkiksi Euroopan unionin neuvoston ns. Bryssel I -asetuksen 44/2001, 23 ja 24 artikloiden ja oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 § mukaan.

Rikosasioiden osalta tuomioistuin ratkaisee kyseessä olevan asian liityntäkysymykset.

Kansainvälistä riita-asiaa ratkaistaessa tuomioistuin

  1. ratkaisee kansainvälisen toimivaltansa, eli sen, onko kyseessä olevan maan tuomioistuimella oikeutta ottaa kansainvälinen riita-asia käsiteltäväkseen,
  2. ratkaisee, minkä maan lakia tapaukseen sovelletaan. Tämän osalta on tärkeää luonnehtia asia oikein, sillä eri mailla on erilaisia säännöksiä siitä, minkä maan lakia tulee soveltaa tietyissä asioissa. Käsiteltävä riita-asia on olennaista määritellä oikein, sillä lopputulos voi olla erilainen tästä riippuen.
  3. Lisäksi tuomioistuin huomioi, minkä oikeusvaikutuksen tuomioistuimen päätös saa toisessa riita-asiaan liittyvässä maassa.

Oikeuspaikka, eli toimivaltainen tuomioistuin

Sovellettavan lainsäädännön ja sen myötä ratkeavan oikeuspaikan osalta on olennaista erottaa, onko kyseessä rikos- vai riita-asia. Rikosasia käsitellään pääsääntöisesti sen maan tai paikan tuomioistuimessa, jossa rikos on tapahtunut.

Kun yhtiö on kohdannut rikokseen perustumattoman oikeudenloukkauksen, on kyseessä riita-asia, josta voidaan nostaa kanne tuomioistuimessa. Ulkomaisia liittymäkohtia sisältäessään asian osalta on ratkaistava, minkä valtion tuomioistuimessa se tulee käsitellä. Yhtiöiden välillä riitoja muodostuu usein esimerkiksi solmituista sopimussuhteista, jolloin sovellettavaksi voi tulla myös toimivaltaista oikeuspaikkaa määrittävä kansainvälinen sopimus. Tuomioistuimen tulee edelleen selvittää, minkä maan lakia riita-asiaan tulee soveltaa.

Kansallisella tasolla tuomioistuimen toimivaltaa määrittää oikeudenkäymiskaari. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 § käsittelee tapauksia, joilla on kansainvälinen liittymä ulkomaille.  Liittymällä tarkoitetaan jotain riita-asiaan liittyvä seikkaa, jonka seurauksena sovelletaan kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöjä. Tällöin riita-asialla on liittymiä vähintään kahteen eri valtioon. Liittymäksi käsitettävä asiayhteys on esimerkiksi asianosaisen kansalaisuus tai yhtiön toimipaikka. Kansallisen oikeuden kannalta suomalainen tuomioistuin on pääsäännön mukaan toimivaltainen, jos vastaajalla on täällä koti- tai asuinpaikka. Kansainvälisen asian ollessa kyseessä eräät kansainväliset asetukset ja sopimukset voivat kuitenkin ohittaa oikeudenkäymiskaaren säännökset. Näin menetellään esimerkiksi EU-oikeudellisen Bryssel I-asetuksen soveltamistilanteissa. Kyseinen asetus koskee tuomioistuimen toimivaltaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisissä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa.

Toinen osapuoli on voinut myös kansainvälisiä liittymiä sisältävässä asiassa sitouttaa osapuolet saattamaan mahdolliset riitatilanteet esimerkiksi ulkomaisen välitystuomioistuimen ratkaistavaksi. Tällainen käsittely voi tuoda mukanaan huomattavia kustannuksia. Onkin suositeltavaa, että erilaisiin oikeussuhteisiin sitoutuessa mahdolliset riskit pyritään kartoittamaan tyyppikohtaisesti jo ennakolta.

Lainvalinta

Kun kerrostaloasunnon kaupassa myydään Suomessa asunto-osakeyhtiölain mukaisia asunto-osakkeita, muodostetaan Espanjassa vastaavalla kaupalla suora kiinteistöomistus. Riita-asian sisältäessä vastaavasti liittymiä kahteen tai useampaan eri valtioon, tulee toimivaltaisen tuomioistuimen selvittää asiassa sovellettava laki. Kansallinen lainsäädäntö pitää sisällään useita lainvalintasäännöksiä, mutta osapuolet voivat myös joissain tapauksissa tehdä jo edellä kuvatun oikeuspaikkasopimuksen lisäksi lakiviittauksen. Lakiviittaus on osapuolten yhdessä ennakkoon muodostama päätös mahdollisiin riitoihin sovellettavasta laista. Lain valinta on yksi seikoista, joita osaava juristi punnitsee etukäteen suorittamassaan riskikartoituksessa. Juuri kattavien sopimusten laatiminen on olennainen osa yritysten ja yksityisten riskienhallintaa. Kustannusten kannalta tehokkaampaa on laatia ammattilaisen toimesta sopimus, jolla mahdollisia riitaisuuksia ja epäselvyyksiä pyritään ehkäisemään.

Ellei lainvalinnasta ole sovittu ennakolta, voivat valintaa määrittää kyseessä olevista valtioista riippuen asetukset tai kansainväliset sopimukset. Euroopan unionin tasolla lainvalintaa määrittävät ainakin Rooma I– ja Rooma II-asetukset.

Rikokseksi epäiltävien oikeudenloukkausten osalta Suomen lakia sovelletaan myös Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jos se on kohdistunut Suomen kansalaiseen, suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön, tai Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen, ja jos teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata rangaistukseksi yli kuusi kuukautta vankeutta.

Yli rajojen tapahtuvien rikosasioiden osalta olennainen on käsite kaksoisrangaistavuudesta. Kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen mukaan teon tulee olla säädetty rikokseksi paitsi siellä, missä siitä on tarkoitus tuomita rangaistus, mutta myös siellä missä kyseinen teko on tehty. Siten ulkomailla tehdystä rikoksesta syyttäminen ja tuomitseminen Suomessa edellyttävät, että teko on ollut rangaistava myös siinä maassa, jossa se on tehty. Suomessa ei saa myöskään nostaa syytettä teosta, josta jo on tekopaikan valtiossa tai toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa nostettu syyte. Poikkeuksen edellä mainitulle muodostavat kuitenkin eräät ns. kansainväliset rikokset, joista voidaan syyttää ja tuomita silloinkin, vaikka teko ei ole tulkittavissa rikokseksi tekopaikalla.

Haasteen tiedoksianto

Suomalaisen tuomioistuimen saadessa käsiteltäväkseen jutun, jossa asianosaisen yhtiön toimipaikka on ulkomailla, on ratkaistava miten oikeudenkäyntiin liittyvä tiedoksianto saadaan tehokkaasti toteutettua.  Lähtökohta tiedoksiannon toteuttamiselle on ilmaistu oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 8 §:ssä. Tämän mukaan tuomioistuimen tulee huolehtia tiedoksiannettavan asiakirjan lähettämisestä ulkomaan viranomaiselle, jos vastaanottaja oleskelee ulkomailla ja hänen osoitteensa on tiedossa. Asiakirjojen lähettämisessä noudatetaan niitä periaatteita, joista kulloinkin kyseessä olevan valtion kanssa on sovittu tai asiasta on muutoin säädetty.

Tuomioistuin ei voi pohjoismaita lukuun ottamatta yleensä lähettää asiakirjoja toisen maan viranomaisille tiedoksiannettavaksi tietämättä, missä vastaanottaja oleskelee. Tällöin henkilön tarkemman olinpaikan selvittämistä ei voida siirtää vastaanottajavaltion vastuulle. Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 8 §:ssä oleskelulla ei tarkoiteta aivan lyhytaikaista ulkomailla oloa. Edellytyksenä ei kuitenkaan ole pysyväisluonteinen oleskelu, vaan esimerkiksi useamman viikon tai kuukauden ulkomaanmatka voi aiheuttaa tiedoksiantotarpeen ulkomaille.

Tuomioiden täytäntöönpano ja tunnustaminen

Tuomion täytäntöönpanolla tarkoitetaan käytännössä tuomioistuimen antaman tuomion toteuttamista. Tuomion tulee olla kansainvälisessä riita-asiassa täytäntöönpanokelpoinen, jotta esimerkiksi kansallinen ulosottoviranomainen voi panna ulkomaisen ratkaisun täytäntöön. Tunnustamisella tarkoitetaan sen rinnastamista vastaavaan kotimaiseen ratkaisuun.

Kansallisen tuomioistuimen ratkaisun täytyy olla siis tunnustettavissa ja täytäntöönpantavissa ulkomaisen yhtiön toimipaikassa, jotta siitä on hyötyä kanteen tekevälle osapuolelle. Esimerkiksi Euroopan unionin jäsenmaiden välillä sovellettavan Bryssel I-asetuksen mukaan toisessa EU-maassa annettu tuomio tunnustetaan toisessa jäsenvaltiossa ilman eri menettelyä. Jos tuomio on täytäntöönpantavissa tuomion antaneessa jäsenvaltiossa, se on täytäntöönpantavissa myös muissa jäsenvaltioissa.

Ennakointi

Edellä esitetyn mukaisesti niin kuluttajan, kuin yrittäjänkin oikeusturva taataan myös kansainvälisen liittymän omaavissa tapauksissa. Riitojen selvittäminen tuomioistuinteitse tuo asiaan mukanaan ratkaisun, mutta toisaalta myös kustannuksia ja ylimääräistä selvitystyötä.

Toisinaan oikeudellisen riitaisuuden saattaminen puolueettoman tuomioistuimen ratkaistavaksi on paikallaan. Toisaalta juuri ennakoinnilla – kokonaiskartoitukseen perustuvan sopimuksen laatimisella, lakiviittauksella tai nimenomaisella oikeuspaikkasopimuksella – asia voidaan pyrkiä toteuttamaan osapuolten välillä ilman tuomioistuimessa tapahtuvaa prosessointia. Riita-asian osalta asiaa voidaan pyrkiä sovittelemaan kyseessä olevan yhtiön kanssa. Rikosasian ollessa kyseessä asia kuuluu viranomaisten välityksellä tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Tiia Tuovinen